tuo outo maailma

21. syyskuuta 2015 Maanantai-iltana sitten koitti vihdoin kauan kuumottelemani ensimmäinen, täysin ja pelkästään itseni kanssa toteutettu reissu... tai enpä tuosta kuumottelusta niinkään tiedä, vasta lähtöpäivänä tajusin, että ei hitto meiksi tosiaan lähtee. Hassua miten kaikista reissukokemuksista huolimatta pieni jännitys väkisin nosti päätään, kun ei ole ketään kenen kanssa jakaa mahdollisesti ilmenevät ongelmat. Vaikka ei tässä mistään isosta jännityksestä voida puhua, sellaista pientä kutkuttelua vatsan pohjalla. Fuuuudaaaah!!! Aikataulun mukainen lähtöaika oli 19:10, mutta jonkin verran sitä oltiin myöhässä. Parin tunnin lentomatka meni nopsaan eikä siitä oikeastaan mitään erityistä pälpätettävää ole, joten mennään suoraan siihen hetkeen kun turistit laskettiin vapaaksi Prahan lentokentälle. Matkatavarahihnan luona täytyi tuona iltana jostain syystä odotella sellaiset miljoona vuotta, ennen kuin oma laukku lopulta valui eteen (myöhemmin saapuneilla lennoillakin tulleet s

Kiireisiä ihmisiä. Minä ensin –periaatteen pyhä kappeli. Tupla, ei vaan tripla, hinta keskinkertaisesta voileivästä. Aikataulut, jotka oikuttelevat ikuisessa murrosiässä. Sormet ristissä toivetta, ettei viime hetkellä tarvitse sittenkin juosta terminaalin toiselle laidalle tai etten huomaa vasta portilla lähtöajan kirmanneen useamman tunnin tulevaisuuteen. Kaikessa on aina omat oikkunsa, vikansa, ongelmansa ja sairautensa, joihin ei ole vielä keksitty vastalääkettä. Vaikka lentokenttien hinnat riittävät pyöräyttämään silmät pois kuopistaan joka ikinen kerta, on lentokentillä oma paikkansa siinä mittaamattoman pitkässä luettelossa, jossa kerron jokaisen pienenkin seikan siitä miksi matkustelua rakastan. Wellington, Uusi-Seelanti, meikäpojan ehdoton suosikkikenttä Kuva ©  Mira Kun on saanut liput kouraan, viskannut mahdolliset ruumaan menevät tavarat jonkun toisen huoleksi (sietääkin huolehtia…) ja räpiköinyt enemmän tai vähemmän tyylikkäästi turvatarkastuksesta läpi (piipako

Olen jo jonkin aikaa pyöritellyt mielessäni mahdollisuutta, että alkaisin kirjoittaa matkablogia. Olen kuitenkin epäröinyt miettiessäni olisiko minulla tarpeeksi mielenkiintoista kirjoitettavaa, koska en kuitenkaan ole niin onnellisessa asemassa, että olisin jatkuvasti tien päällä. Lopulta kuitenkin totesin, että hitot, eihän tässä tarvitse mihinkään säännöllisyyteen pyrkiä eikä jokaisen jutun todellakaan tarvitse käsitellä sitä, missä enemmän tai vähemmän eksoottisessa kohteessa sattuu milloinkin viipottamaan. Takataskuun on oikeastaan muutenkin kertynyt jutun juurta jo aika paljon käsittäen tulevaisuuden suunnitelmia, korkealentoisia unelmia, haaveita, mahdollisuuksia, ajatuksia sekä kaikenlaisia sattumuksia ja tarinoita menneiltä reissuilta. Pääsevätpähän kanssani säännöllisessä kanssakäymisessä olevat huokaisemaan helpotuksesta, kun voin vihdoin ulostaa matkustamista sivuavan puheripulin jonnekin muualle kun asiasta piittaamattoman niskaan. Istanbul, Turkki 2014 Miksi siis n