Nyt hihnalle laukku ja viimeinen kuppi naamaan - Praha 1/2

21. syyskuuta 2015

Maanantai-iltana sitten koitti vihdoin kauan kuumottelemani ensimmäinen, täysin ja pelkästään itseni kanssa toteutettu reissu... tai enpä tuosta kuumottelusta niinkään tiedä, vasta lähtöpäivänä tajusin, että ei hitto meiksi tosiaan lähtee. Hassua miten kaikista reissukokemuksista huolimatta pieni jännitys väkisin nosti päätään, kun ei ole ketään kenen kanssa jakaa mahdollisesti ilmenevät ongelmat. Vaikka ei tässä mistään isosta jännityksestä voida puhua, sellaista pientä kutkuttelua vatsan pohjalla.

Fuuuudaaaah!!!

Aikataulun mukainen lähtöaika oli 19:10, mutta jonkin verran sitä oltiin myöhässä. Parin tunnin lentomatka meni nopsaan eikä siitä oikeastaan mitään erityistä pälpätettävää ole, joten mennään suoraan siihen hetkeen kun turistit laskettiin vapaaksi Prahan lentokentälle. Matkatavarahihnan luona täytyi tuona iltana jostain syystä odotella sellaiset miljoona vuotta, ennen kuin oma laukku lopulta valui eteen (myöhemmin saapuneilla lennoillakin tulleet saivat roippeensa aikaisemmin möhmöh) ja pääsin toteuttamaan seuraavaa etappia eli etsimään kyytiä hostellille.

Palladium

Old Town

Olin kätevänä tyttönä suunnitellut ja järjestänyt kuljetuksen jo etukäteen tämän shuttle -yhtiön kautta. Yksinkertaisesti selitettynä tuolta voi varata kuljetukset lentokentältä majapaikkaansa ja hinta riippuu vähän siitä haluaako kuljetukseensa jotain lisäherkkuja. Itselläni oli varattuna jaettu shuttle kuljetus, eli minä ja muutama muu turisti jaoimme kyydin ja kuljettaja sitten tiputteli meitä matkalle, tuli kustantamaan n. 12 euroa per suunta. Olisin päässyt jokusen euron halvemmalla, jos olisin ottanut kyydin vain Prahan keskustassa olevalle päätepysäkille jolloin ko. auto ajaa suoraan kyseiseen paikkaan pysähtymättä mihinkään. Myöhäisen saapumisajan takia ja halusta pelata varman päälle päädyin kuitenkin tuohon kalliimpaan vaihtoehtoon, vaikka loppujen lopuksi en edes olisi joutunut kävelemään pitkää matkaa vaikka olisin päätynyt tuohon halvempaan ratkaisuun. No, hyvin meni kuitenkin ja voin suositella kyseistä palvelua kaikille jotka eivät syystä tai toisesta halua säheltää bussien kanssa (suorat juna- ja metroyhteydet kun Prahan lentokentältä kaupunkiin puuttuvat) ja haluavat päästä tavallista taksia halvemmalla. Prahassa käsittääkseni taksien huijauskulttuuri kukoistaa jonkin verran ja jos ei ole tarkkana, saattaa joutua nenästä vedetyksi ja maksamaan paljon normaaleja hintoja korkeampia summia kyydistään.

Astronominen kello

Takaisin asiaan. Meitsin kanssa samaan kyytiin tuli seitsemän muuta dudea, jotka kaikki taisivat olla suomipoikia. Kun kaikki matkalaiset sitten olivat koossa, kuski lähti johdattamaan meitä autolle. Eli me niinku heitti rinksa. Sitten löydettiin auto ja setäkuskisetä lastasi suomipojat sisälle ja matka pääsi alkamaan. Maisemista ei paljoa käsitystä vielä siinä vaiheessa saanut koska oli säkkipimeää eikä katovaloista mitään järisyttävää iloa ollut, ainoastaan sillan yli ajaessa sai jonkinlaisen maagisen käsityksen kaupunkikuvasta. Meiksin pysäkki oli vuorossa toiseksi viimeisenä, mutta koska suurin osa matkusti isommalla porukalla ei auto pysähtynyt kuin kahdessa paikassa ennen omaa 'kotiani'.

Old Town

 

 

 

 

 

 

Marionetteja

 Mojo Inniin päästyäni ja check-iniä tehdässäni respan tyttö kysyi haluaisinko olutta tai viiniä. No hoh, tokihan mä halusin ja punkkua myös sain. En ole edes ihan varma lisättiinkö tuo huoneeni loppusummaan, koska summa oli kutakuinkin sama mitä varauslapussani (kutakuinkin koska varauksessa hinta euroissa ja hostellin kuitissa kruunuina, joten valuuttakurssi voi vähän vipottaa). Eli joko kyseessä oli todella edullinen viinilasillinen tai sitten tervetuliaspaukku, mikä on ihan mieluisa ylläri pikkubudjetin hostellilta. No jaa, mene ja tiedä.

Maatuskaa jos jonkinlaista

Lipitettyäni vinkkuni kipitin huoneeseen, joskin siinä oli omat selkkauksensa koska olin tilannut yksityisen huoneen, mutta jossain erehdykestä johtuen sain ensin avaimet huoneeseen, joka oli jaettu useammalle reissaajalle. Käytyäni respassa vikisemässä sain kuitenkin avaimet oikeaan huoneeseen jolloin saatoin räjäyttää kamani pitkin kämppää ja keskittyä nauttimaan ylhäisestä yksinäisyydestäni. Jossain vaiheessa taisin nukahtaakin.


22. syyskuuta 2015

Tiistaiaamuna heräsin siihen, että joku muukin aikainen mato paiskoi ovia menemään. Unta olisi ehkä riittänyt vähän pidempäänkin, mutta näh nukkuahan ehtii Suomessakin tai vaikka haudassa, joten kampasin naamani, keräsin kimpsuni ja painuin ulos kahvikuppien kuvat silmissä. Vaikka unet tosiaan jäivät vähän lyhyenlaisiksi, ei nukkumaan oikeastaan edes paljon huvittanut jäädä kun reissukärpänen pörisi menemään aivolohkossa ja sen surrauksen seasta pystyi selkeästi tunnistamaan viestin: "perse penkistä ja liikkelle, nainen, kun kerran muailmalla ollaan!".

Hostellia varatessa olin jo tiedostanut, että mesta on kevälymatkan päässä about kaikesta, mutta matkaa keskustan isoimpien ostoskatujen hulinaan oli vielä vähemmän mitä olin odottanut. Tämä on hyvä, koska meiksi yleensä suosii kävelemistä reissuilla koska silloin saa ympäristöstään parhaiten käsityksen, vaikka toki julkistenkin käyttäminen onnistuu. Kun matkaa ei ollut paljon yhtään tärkeimmille mestoille, oli motivoivampaa poiketa jossain vaiheessa päivää hostellillakin jos niikseen tuli ja liikkeelle pääsi helposti uudelleen ilman, että oli vaarassa jäädä kyhnäämään sängyn pohjalle.

Kaarlen silta

Siinä kahvintuoksua kohti talsiessani mulla oli omaa kivaa kun kävelin jonkun matkaoppaita myyvän puljun ohi, jonka nimi viittasi ovelasti Uuteen-Seelantiin ja kiweihin. Jotka tietää meiksin Uusi-Seelanti hypetyksestä vähääkään, voivat ehkä vähän aavistaa miksi tuo oli olevinaan niin hupaisaa. Muut lukijat varmaan miettivät, mitäpä tuo akka oikein hölisee.

Mutustettuani paninin ja lipitettyäni reilun kupposen kahvia lähdin palloilemaan kaupoille. Ihan puolivahingossa käppäilin sisälle mestaan, jonka mainosläpyskän kertoi olevan Prahan suurin levykauppa. Ikkunassa oli näytillä myös jotain t-paitoja erinäisistä leffoista ja tv-sarjoista, joten nörtinvaistoni kehoittivat tutustumaan. Ja okei, se kauppa oli julmettoman iso, pelkästään kerroksia oli kolme ja varsinkin katutasolla oleva oli neliöiltään aika merkittävä. Levyjä löyti akselilta tsekkiläiset klassikot aina isoihin, kansainvälisiin pumppuihin, oli myös leffaa pornosta animaatioon ja fanisälää kattaen sellaiset meikätytön suosikit kuten Hobitin ja Doctor Who'n.

John Lennon Wall

Kaupassa oli myös kaikenlaisia... patsaita? En tiiä, termit katoaa... Mut kuiteskin jotain sellaisia monista sarjakuvista ja leffoista tutuista dudeista. Oli Batmania, Spidermania, Turbo -etanaa, Baymaxia ja vaikka ja mitä... Ah, kuten yks uruk-hai örkki sotatamineissaan ja miekka valmiina mätkäsee meiksin pään päreiksi (Sormusten herrasta, pällit). Urukki oli isketty uloskäynnin viereen sillain, että siihen oli suora näköyhteys kassalta (kai ettei meiksin kaltainen idiootti edes yrittäisi pölliä sitä) joten yritin kovasti pitää pasmani kasassa, mutta uikutukseksihan se meni. Saatuani itseni revittyä pois urukin luota kävin vielä tonkimassa vinyylejä ja meinasin keittää pasmani uudelleen kun käteen sattui How to Train Your Dragon 2:n soundtrack... ja siis joo, vinyylinä! En tohtinut tuota vielä ostaa, mutta sanottakoon että mokoma jäi mieleen kummittelemaan...

Selvittyäni ulos tästä kaupasta (nimeltään taisi olla Bontonland) jatkoin poukkoiluani, kunnes pääsin Palladium -kauppakeskukselle. Viimeistään tässä vaiheessa aloin jo olla menettänyt sydämeni Prahan kaupunkikuvalle, joka koostuu huomattavasta määrästä mukulakivikatuja ja vanhoja rakennuksia. Tietysti korkeissakin rakennuksissa on oma hohtonsa, mutta itse tykkään niin maan kauhiasti tällaisesta vanhanaikaisemmasta katukuvasta, jossa rakennukset ovat persoonallisia ja usein värikkäitäkin. Myös Palladium henki ulkoisesti historiaa ja menneitä vuosisatoja, vaikka sisältä paikka täyttikin modernin kauppakeskuksen puitteet.

Palladiumissa friikkasin taas vaihteeksi kun eksyin Comicspoint nimiseen sarjakuvakauppaan, jonka vitriinistä löytyi ihka-aitoja Wetan tekemiä Lord of the Rings ja Hobitti -patsaita (samaa sarjaa meiksin Thortsan kanssa, jotka tuon tietää). So cool, man, so cool...

Käyn teatteriin!

Palladiumista jatkoin kekkalointiani vanhaan kaupunkiin. Olin tähän asti kummastellut, miten rauhassa kaduilla sai pääsääntöisesti dallailla, mut joo, kaikki turistithan olivat tosiaan pesiytyneet vanhan kaupungin alueelle ja siellä oltiin sitten muurahaisena toisten joukossa.  Ja kun kerran siellä oltiin, hoidin asiaan kuuluvan turisteilun ja räpsin kuvia menemään astronomisesta kellosta ja vähän kaikesta muusta mihin kamera sattui. Jatkoin tepastelua Vltavan varteen, josta jatkoin Kaarlen siltaa pitkin tois puol jokke. Sillalla oli kaikenmoista pilakuvanvääntääjää, kaupustelijaa ja musisoijaa, mutta keskityin pääasiassa nauttimaan näkymistä. Olen ihan hervoton vesi-fani eli tykkään kauhiasti kaikenmoisista lätäköistä ja lammista, merestä, joista ja puroista, vaikka hanavedestä en sentään sekaisin mene. Voitte kuitenkin kuvitella miten kikseissä olin siinä Vltavaa ylittäessäni ja maisemia tihrustaessani.

Sillan yli päästyäni päätin jatkaa joen viertä takaisin hostellille päin, jossa lepuuttaisin hetken jalkojani. Seikkailuksihan se meni ja yllättäen tajusin ihan vahingossa löytäneeni John Lennon muurin luo. Siellä oli joku dudekin musisoimassa. Asiaan kuuluvat kuvat napsittuani ja yleistä fiilistä tunnusteltuani jatkoi matkaa vain pysähtyäksi kiven heiton päähän John Lennon Pubiin nautiskelemaan Tequila Sunrisea. Sen jälkeen oli hyvä tassutella Mojo Inniin leputtamaan koipia.

Ensimmäinen täyspitkä päivä Prahassa päättyi vielä lyhyeen palloiluun ostoskatujen suunnalla sekä illalliseen. Ennen reissuun lähtöä mä olin vähän huolissani siitä, että vaikka tekemistä riittäisi niin saisinko niitä tyypillisiä matkustamiskiksejä kuten yleensä. No, kyllähän ne sieltä lopulta iskivät. Ei noita oikein osaa kuvailla, mutta siinä äkkiä tajuaa olevansa kotipiirinsä ulkopuolella, jossain tuntemattomassa maassa keskellä uusia maisemia ja toisenlaista kulttuuria. Samalla tulee pieni fiilis kun ajattelee miten paljon maailmassa vielä riittää nähtävää, mutta miten samalla on jälleen todistamassa jotain uutta. Se on vahva tunne. Hieno tunne. Sitä meiksi rakastaa.

Voipi tehä kipiää?

Kuvittelepa näiden monikäyttöisyyttä...

23. syyskuuta 2015

Myös tiistain ja keskiviikon välinen yö meni vähän niin ja näin, mutta siitä huolimatta olin taas kerran ajoissa liikkeellä. Kuten tiistaina, myös keskiviikko alkoi kahvilla ja pienellä kaupungilla tsuippailulla. Suunnistin siitä piakkoin jo vanhan kaupungin suunnalle ostamaan postikortteja ja -merkkejä. Kun asiaasiat oli hoidettu, suunnistin Sex Machines Museumiin koska no... olen perverssi paskiainen. Osoittautui ihan hupaisaksi kokemukseksi, maailmani avartui ja monet käsitykset mullistuivat. Museossa oli myös pikkuinen cinema -osio, jossa pyöritettiin paria pornofilkkaa vuoden 1925 tienoilta jotka oli valmistettu tilaustyönä itse Espanjan silloiselle kunkulle. No, kuninkaallisetkin tarvitsevat viihteensä, eikös?

Hihiteltyäni tarpeeksi kuin paraskin keskenkasvuinen ipana jatkoin palloilua vanhan kaupungin läpi Josefoviin, tarkoituksenani käydä katsastamassa Vanha juutalainen hautausmaa. Tyypillisellä meikäläisen tuurilla koko mesta oli kuitenkin suljettuna jonkin juhlapyhän vuoksi... No, ei voinut minkään. Vähän ramaisi joten päätin käydä heittämässä pienen kävelyrinksan ennen kuin suunnistaisin hostellille nauttimaan pienestä lepohetkestä. Kuljin hostelille kiertotietä tepastelemalla Vltavan viertä aina Dancing houselle asti, josta käännyin kulkemaan takaisin New Townia kohti. Siinä kävellessä ihastuin ja rakastuin entistäkin syvemmin kaupungin arkkitehtuurin. Niin niin hurjasti nättejä, kivan värisiä rakennuksia. Dancing house on jonkinlainen Prahan modernin arkkitehtuurin taidonnäyte (tms) ja ihan venkan näköinenhän sekin on, mutta itse kyllä ihastelin enemmän kaikkia niitä nimettömiä, vanhanaikaisia rakennuksia jotka kadunvarsia koristivat.

Tämän kun sais kotiin

#traumat

Hostelilla maltoi lökötellä ehkä tunnin jos sitäkään, kun päätin lähteä etsimään jotain sapuskaa. Pupellettuani lautasellisen cesar -salaattia lähdin taas keskustan huudiloille pörrämään. Mitään kovinkaan ihmeellistä en puuhaillut; kiertelin kauppoja, kuljin kujilla, ihastelin Prahan kansallismuseota ulkoa käsin ja jatkoin seikkailuretkeäni myös sen toiselle puolelle hieman vähemmän vilkkaille kaduille.

Olisko tämä kiva sohvalla?

 

Hieman ennen kahdeksaa suunnistin Savarin Palacelle, jossa kahdeksalta alkavaan Black Light Theatre esitykseen meiksillä oli lippu varattuna. En oikeastaan ollut kauheasti asettanut mitään ennakko-odotuksia, mutta yllätyin vähän miten pikkuisessa huoneessa itse näytös pidettiin. Suosiosta ei kuitenkaan ollut pulaa, sillä tuo pikkuinen huone oli aika liki laidasta laitaan täynnä penkkejä joilla lähes jokaisella, ellei peräti kaikilla, istui joku.

Dancing House

Näkymä Kansallismuseolta

Kansallismuseo

Itse näytös esitettiin pantomiimina, joten kielipäätä sen ymmärtämiseen ei tarvinnut. Tarinat olivat pelkistettyjä, sellaisia joista pientenkin katsojien oli helppo päästä jyvälle. Tuo näytös jota olin katsomassa oli nimeltään AntologiA - The Best of Black Light Theatre, joka koostui kahdeksasta lyhyestä, huumoripohjaisesta tarinasta. En tosin tiedä miten monipuolinen musta teatteri on kategorioiltaan, että onko olemassa myös syvällisempiä ja traagisempia näytelmiä, mutta AntologiA toimi hyvin ja oli nautittavaa katseltavaa. Tarinat eivät tosiaan olleet mitenkään ihmeellsiiä tai maailmoja mullistavia, mutta taidemuodossa olikin ehdottomasti enemmän kyse kehonkielestä ja kerronnasta musiikin ja valoleikkien kautta. Jos kulttuuri kiinnostaa, niin Prahan matkaajan kannattaa kyllä käydä katsomassa mustaa teatteria. Esityksiä riittää jokaiselle päivälle, vaihtoehtojakin on ja näytöksiä järjestää useampi teatteri. Näytöksen eivät yleensä kauhean pitkiä ole, mitä noita tulin tutkineeksi kestot taisivat pyöriä niin puolentoistatunnin kohdalla, ehkä vähän päälle. AntologiA kesti sen tunnin ja neljäkymmentäviisi minuuttia, sisältäen vartin väliajan.

Esirippu

Teatterin jälkeen olikin sitten hyvä palloilla jälleen hostellille, jossa korkkasin sidukan ja aloin sen vauhdittamana kirjoittaa kortteja Suomeen lähetettäväksi. Jossain neronleimauksen puuskassa intouduin postittamaan yhden myös itselleni... Meiksi kun noita postikortteja seinäkollaasiin keräilee ja parilta viime reissulta sellainen on tullut ostettua myös matkamuistoksi, mutta nyt sitten päätin lähetää kortin etanapostin kautta sen sijaan, että olisin kuskannut sen matkatavaroissa. Juu, sitähän sanotaan, että hullulla on halvat huvit...