It's a big old, bad old, tough old town, it's true // ...and so is this post
Jeps eli... Tää merkintä on hävyttömän myöhässä, ai nou. Mutta on ollut vähän kiirus ja lisäksi teksi paisui jonkinlaiseksi raamatun esiasteeksi ja pelkkä ajatuskaan oikoluvusta, korjailemisesta ja kuvien etsimisestä ei ole oikein jaksanut inpiroida... Mutta tehtävä se oli, tässä siis vihdoin tarinaa rapakon tuolta puolen!
Maanantai 2. toukokuuta
Olemattomaksi jäivät unet viimeisenä yönä ennen reissuun lähtöä, joten jossain neljän jälkeen kun meitsi kyllästyi siinä sängyssä hyrräämiseen kiehautin itselleni kahvit ja nappasin Berocca Boostia naamaan niin johan sillä kohtalaiset pärinät aikaan sai. Sitten vain vielä 8374 tarkistusta, että kaikki kamat on messissä ja valuminen bussipysäkille.
Kentällä tällättiin kaverin kanssa ja valuttiin check-in tiskille, jonka jonossa sitten tapitettiin tovi kun jono kulki tavallista hitaammin uuteen tietojenkäsittelyjärjestelmään totuttelun takia, tai jotaa...? No ei me jonossa mitään tavallista älöilyä jännempää tehty, joten skipataan sinne kun oltiin saatu kamppeet heivattua ja ryysättyä turvatarkastuksen läpi kansainväliselle puolelle. Portille matkatessamme poikettiin Starbucksissa nappaamassa kahvelit mukaan, jonka kera portin avaamisen odottelu sujui lungimmin.
Eka lentoväli kohdistui Lontooseen ja sinne meidät kyyditsi British Airways. Matkalla saatiin kahvia ja jotain pientä evästä, en nyt enää muista mitä se tarkalleen oli, mutta ihan jepa kuitenkin. Ei tarvinnut nälkää nähdä, vaikka toisaalta heti Lontooseen päästyämme ja turvatarkastuksista sun muista selvittyämme kipitimme ostamaan sushia. Koska second breakfast on vähintään yhtä tärkiä kuin se ensimmäinen! Vai kuinkas mones aamiainen se mahtoikaan jo olla...
Lontoossa vaihtoaikaa oli 2,5 tuntia, mikä oli just riittävä kun ei laukuista tarvinnut huolehtia. Helsingin päässä siis meille oli sanottu, että laukut menisivät perille asti, mutta palataan vielä myöhemmin siihen, mitä niiden kanssa sitten oikeastaan kävi...
Lontoosta Nyciin meidät kuskasi Virgin Atlantic. Penkit oli lennolla mukavat, mutta jalkatilaa oli minimaalisesti jopa meiksin kaltaiselta persjalkaiselta kysyttäessä. Mutta kyllä siitäkin selvis, isossa koneessa oli kuitenkin muistaakseni joku 178 tms. matkustajaa jos kuulutuksia oikein ymmärsin. Tilaa oli siis mukavan väljästi, eikä ruoka- ja juomakärryjä tarvinnut odottaa ikuisuuksia ja muutama ihminen vähemmän kärsi traumoja meidän väsymyksen vauhdittamista kakkajutuista. Ruokaa tulikin aika kivasti... Alkuun tuli jotai snacksize brezeleitä, sitten lounas, sitten pikkanen jätskipuikko, toinen lounas (vai illallinen!?) ja sitten vielä karkkia vähän ennen koneen laskeutumista. Ei ainakaan suuremmin tarvinnut nälkää potea, musta tuntuukin, että tuolla 7-8 tunnin lennolla sai yhtä paljon jos ei enemmänkin safkaa mitä olen joskus saanut 10-14 tunnin lennoilla. Ruoka huva!
Nyciin saavuttiin sitten piiiiiiiiiitkän ja hitaan turvatarkastusjonon kautta. Meidät viskattiinkin heti kättelyssä eri jonoihin, koska kaveri reissasi Jenkkilään ekaa kertaa, kun taas mulla oli voimassa olevan ESTAn kanssa jo toinen reissu sille puolelle rapakkoa. En tiedä mitä siellä toisessa jonossa tapahtui, mutta meiksi meni ensiksi jollekin koneelle täyttämään jotain maahantulojuttuasiaa (onneksi sen sai suomeksi, siinä väsymyksen tilassa mun sukka kielipää olisi voinut joutua kokeelle), jonka jälkeen mut eroteltiin jälleen kahdesta jonossa hitaammin vetävään. Edessä olevilla ihmisillä ei tuntunut olevan turhan kiire maahan vaan rupattelivat mukavia passintarkastajan kanssa, kun taas takana oli joku levoton sielu jolla oli kiire jatkolennolle. Vaikka molopää usein olenkin, en nyt ihan niin ilkiä ole, että katsoisin vain vierästä toisen kiirettä ja sallinkin tuon sitten mennä jonossa ohi. Lopulta joskus sitten koitti munkin vuoro jonossa ja pääsin kiiruhtamaan kaverin luo matkatavarahihnalle.
No, tästä se hauskuus sitten alkoikin. Meiksien kamoja ei meinaan näkynyt mailla halmeilla, joten ei auttanut kuin mennä Virgin Atlanticin pisteelle itkemään, että missä meidän laukut. Tässä vaiheessa meille sanottiin, että tavarat eivät ole ehtineet jatkolennolle. Näin jälkiviisastellen tuon voi tietenkin tulkita monella tapaa, mutta meidän oletus oli, että ne olivat ehtineet koneeseen Helsingissä, mutta jääneet pyörimään Heathrowlle. No, meiksi ei vielä lieemmin jaksanut panikoida koska näin kävi viimeksikin Jenkkilään tullessa ja odotinkin, että joskus seuraavan aamupäivän aikana laukut kiikutettaisiin hotellille kunhan se ensimmäinen lento yhdeltätoista (kuten tiskillä ollut täti meille totesi) saapuisi. Tuossa vaiheessa vieläpä ajattelin, että ainakaan ei tarvitsisi rahdata kamoja itse hotellille junassa ja metrossa.
Lähdettiin sitten dorkailemaan ensin AirTrainille, joka vei meidät terminaali 4:stä asemalle, joka yhdistyisi metrolinjastoon. Ihme kyllä mentiin junalla oikeaan suutaan ja noustiin oikeaan metroon, joka jätti meidän jonnekin puolentoista kilsan päähän hotellilta. Tsuippailtiin siinä jonkun nätin ja eloisan Brooklynin osan läpi ajatellen, ettei tää ole kovinkaan paha... Sitten ylitettiin joku jäätävä motari jonka toisella puolella sitten meitä olikin vastassa teollisuusaluetta. Talsittiin jonkun autoromuttamon/varaosamestan/nominkäikinä ohi jonka edessä kadulla oli joku puolikas miljoona mäsää autoa. Kaveri nimesikin tuon sitten Boulvard of Broken Carsiksi, hehe. Siitä jatkettiin eteenpäin kohti hotellia ja nätteys oli tässä vaiheessa jo kadonnut kuin piaru Saharaan. Ah, rakas kotikatu Shit Alley <3.
Checkattiin sisään hotelliin ja leväytettiin itsemme muhkeille vuoteillemme. Oli pakko leväyttää vähän itesään, kun ei ollut kamoja joita leväyttää. Kello oli tuossa vaiheessa varmaan jotain viiden ja kuuden välillä illalla Itärannikon aikaan. Koska oltiin paskaisempia kuin vaaliehdokkaiden vaalipuheet ennen vaaleja, eikä meillä tietenkään ollut varakuteita käsimatkatavaroissa messissä (koska idiots on tour ja noin) ja väsytti helvetisti, ei jaksettu pahemmin mitään vaan käytiin hakemassa ruokaa siitä läheltä ja lahnailtiin. Suht aikaisin iski myös uni simmuun ja mielessä eleli toive, että kamat kuskattaisiin seuraavana päivänä semiaikaisin meille, ettei aika valuisi ihan sinne viemäriin krokojen ja rottien kaveriksi.
Tiistai 3. - keskiviikko 4. toukokuuta
Seuraavana aamuna sitten heräiltiin joskus aika aikaseen ja valuttiin kellariin vetämään safkat hotellin aamupalapöydästä. Viimeistään tässä vaiheessa myös havaittiin, että hissi jumitti pahemmin kuin meiksi aamuisin eikä meidän kerroksen "alaspäin" nappi toiminut ollenkaan vaan aina hissiä tilatessa täytyi painaa sitä "ylöspäin" nappia joka tiesi sitä, että jos joku oli menossa/tulossa ylös/ylhäältä, saatin heittää rinksaa sitä kautta ennen kuin päästiin alas. Mut joo se meidän hissistä... Aamupalapöytä ei ihan mitään maailmanluokkaa ollut, mutta kyllä sillä aamun pahimman nälän selätti varsinkin kun hotla oli siellä hornan perseen toisella puolen, eikä lähellä kauheemmin aamiaismestoja ollut (tai sitten me missattiin jotain ja pahasti, mikä ei sekään yllättäisi).
Siinä joskus 9-10 aikoihin meille tuli puhelu, että laukut olivat päässeet lennolle joka olisi joskus myöhään iltapäivällä New Yorkissa. Vähän pidemmälle siis menisi laukkujen saanti mitä toivottiin, mutta ajateltiin kuitenkin pääsevämme illalla omissa puhtaissa vaateissa Manhattanille tsuippailemaan. Tietty jos hotellin lähellä olisi edes jotain kaupanpuolikasta ollut olisi edes uudet kalsarit ostaa jalkaan, mutta mitäpä sanoin siitä hornan perseen toisesta puolesta... Päätettiin odotella, ei siinä kauhean kauan voisi mennä. Muutenkin ainakin meiksi halusi mielellään itse olla laukkua ottamassa vastaan eikä lykätä vastuuta täysin respan kavereille, jos vaikka sattuisi joku kämmi ja sieltä tulisikin vääränlainen veska. Niinpä odoteltiin.
Ja odoteltiin. Eikä koko päivänä kuulunut mitään, vaikka meihin oltiin luvattu olla yhteydessä. Pisti hiertämään sen verran, että lähdettiin kaljaostoksille johonkin pikkuriikkiseen kulmakauppaan.
Kun ei vielä seuraavaan (aikaiseen) aamuun mennessä ollut kuulunut mitään uutta, päätettiin lopulta yrittää itse selvittää mitähän vittua nyt ja soitettiin sitten noin tsiljoonaan paikkaan kysyäksemme, että mitä tapahtuu. Vähän ehkä kävi sääliks kaikkia niitä välikäsiä, jotka joutui meitä jeesimään, mutta ei tuntunut olevan kunnon tietoakaan oikein missään. Joku sanoi, ettei laukut ole päässeet edes Lontooseen asti ja että ne olivat Finnairin lennolla eilen saapuneet. Joku sanoi, ettei ollut edes varma olivatko tavarat kyseisellä lennolla. Jotain hämminkiä taisi olla senkin takia, että kamat olivat eri lentoyhtiöön kyydissä kuin millä me oltiin saavuttu. Eikä kukaan siis oikein tiennyt mitään varmaa, mutta meille luvattiin soitella iltapäivällä.
Noooh, me sitten päätettiin pestä ainakin osa niistä ainoista vaatekerroista jotka meillä mukana oli ja lähteä tutkimaan Manhattania, koska ei oikein inspiroinut viettää enää aikaa siinä hotellin huudiloilla joilla ei oikein mitään ollut. Ensin köröteltiin bussilla jonnekin Brooklynin keskeisemmille huudiloille, josta jatkettiin metrolla Times Squaren lähelle. Päästiin vihdoin ostelemaan reissun ensimmäiset sälät ja rätit, sekä nauttimaan pizzaa yhdessä New Yorkin miljoonista pizzamestoista. Jossain vaiheessa meiksille iski fläsäri, että hitto täällä raflassahan mä taisin kököttää viime kerrallakin.
Koko tuo aika me venailtiin sitä puhelua jostain joltain, mutta mitään ei kuulunut ja lopulta alkoi jurpia niin, että sen sijaan että kasvatettaisiin puhelinlaskuja yhtään enempää päätettiin lähteä kentälle riehumaan, vaikkei meillä oikeastaan ollut hajuakaan mihin siellä pitäisi vinkumaan mennä. Joo saatte syyttää kärsimättömyydestä, mutta ei oikein inspannut viettää puolta lomaa ihmetellen mahtaako laukut löytää luokse ennen kuin kotimatka alkaa.
Lentokentällä käytiin vikisemässä vähän siellä ja täällä, mutta lopulta Finskin tiskillä vahvistivat, että ne laukut olivat olleet siellä kirotulla lennolla joka oli edellisenä päivänä saapunut. Nooo, ne oli kuitenkin just ehditty siirtää Virgin Atlanticin huostaan joten näiden pisteelle kävi tie. Saatettiin vähän heittää rinksaa, mutta lopulta saatiin kuin saatiinkin laukut. Se työntekijä näytti siltä, että revittiin sen hermoja aika pahasti... Oh well, tuskin tarttee uudelleen nähdä. Kai ne kamat olisivat sieltä joskus seuraavana päivänä tulleet (ehkä?), mutta kyllä meiksi siinä ihan mielellään otti laukkunsa korjuun ja lähti painamaan mahdollisimman kauas JFK:sta. Okei, ei ihan koska ihan vaan sinne hotelliimme Brooklynissä valuimme...
Matkalla käytiin hakemassa pizzaa siitä meidän hotellin läheltä. Ja syötyämme tajuttiin, että me tahdotaan lisää pizzaa. Ja mentiin sinne samaan paikkaan hakemaan lisää pizzaa. Se pizzanpaistajasetädude varmaan katteli vähän, että mitäs vittua. Nooh, sitäkään ei tartte enää nähdä!
Torstai 5. toukokuuta
Kun oltiin kasvitieteellisestä pois selvitty lähdettiin seikkailemaan jonnekin Brooklynin perukoille, koska meiksin piti päästä Hot Topiciin törsäämään eikä mokomaa puljua tietenkään voinut olla missään säädyllisen matkan päässä. Tsekattiin metropysäkki jossa pitäisi jäädä pois ja painettiin matkaan. Muuten vaan hyvä, mutta onnistuttiin kuitenkin jäämään ensin väärässä paikassa pois. Sinänsä jäätiin kyllä oikeannimisellä pysäkillä, mutta kun se olikin sen pysäkin kaima jolla meidän olisi pitänyt jäädä pois! Mitähän ihmettä taas? Ei kai siitä nyt mitään tulisi jos Helsingin metrossakin olisi tyyliin kaksi eri Itäkeskusta tai Mellunmäkeä tai mitä niitä nyt on.
Nooooh, jatkettiin sitten matkaa ja lopulta päästiin oikealle pysäkille. Valuessamme metrikseltä ulos ihmeteltiin mihinkäs suuntaan seuraavaksi, mutta tajuttiin aika äkäseen että meidän nenien edessä möllöttävä jäätävä rakennus on just se ostari, jota oltiin etsimässä. Kirmattiin sisälle ja ekaksi hakemaan kahvia. Koska metroseikkailun aikanahan ehti taas kahvihartiaa alkaa kolottamaan… Rajaton kahvimasu, täältä löytyy. Tai ehkä sillä joku raja on, pitänee testailla…
No mutta siis asiaan! Kun kahvipaussi oli hoidettu, lähdettiin kiertämään kaupoille, eikä tarvinnut kenenkään tyhjin kätösin lähteä. Meiksi tosiaan menetti kaiken itsehillinnän ja tolkun rippeet Hot Topicissa ja pisti kunnolla haisemaan… Rakastuin kyseiseen puljuun taannoin Los Angelesin reissulla ja kaupan valikoimasta löytyy kaikkea mahdollista fanikrääsää Doctor Whosta Disneyhyn ja aina vaatteista figuihin. Oli ehkä ihan turvallista, että se kauppa oli tuolla miljoonan kilsan päässä koska jos pulju olisi möllöttänyt tyyliin jossain Times Squaren metriksen huudiloilla, söisi meiksi kaupan kämäisintä näkkileipää ilman voita vielä eläkeläisenäkin.
9/11:ltä valuttiin East Villageen koluamaan kauppoja, kahvin kautta tietenkin koska olihan edellisistä sumpeista jo luvattoman kauan. Meiksiltä lähti tuona päivänä mopo (taas) käsistä niin, ettei auttanut muu kuin pällistellä vierestä vaikka sitä luulisi olevansa kykenevä kontrolloimaan omaa sekoiluaan ja törsäystään (mitä mä just selitin?). Ensin kekkaloin Forbidden Planetiin, jos nimi ei sano mitään, niin ei sun tarttekaan tietää, ja jos sanoo niin tiedät kyllä, mitä tapahtuu meiksin kaltainen pop-kulttuurin suursyöppö viskataan sinne sisälle. Törsäilyksihän se meni, mutta ostin sentään tuliaisiakin enkä vaan itelleni, niin. Olen jalo!
Kun Forbidden Planetista oli selvitty, jatkettiin ehkä liike tai pari eteenpäin Strand kirjakauppaan, jonka olin lätkäissyt suunnitelmalistaan ihan vaan koska iso kirjakauppa. En oikeastaan ollut Strandista etukäteen mitään selvittänyt, tiesin vaan, että siellä saattaa kirjat olla järjesteltyinä ihan miten sattuu ja odotin jotain kirjallista räjähdystä. Noooo, puoti ei ihan niin labyrintti ollut, mitä olin pelännyt, vaikka jos olisin jotain tiettyä hakenut, niin etsiä olisi kyllä saanut, mutta oli siellä jotain lappuja osoittamaan genren perusteella edes jotenkin oikeaan hyllyväliin ja isoimman nimikkeet olivat ihan näkyvillä paikoilla. Lisäksi siellä oli kaikkea mahdollista kivaa tilpehööriä sukista magneetteihin, mitä nyt vain keksiä voi. Kaikkeen sälään taas törsäilin ja yksi kirjakin tarttui mukaan, sellainen kuin Mr. Fox Helen Oyeyemilta. Lukemista en ole vielä kerennyt aloittaa, mutta kivalta vaikuttaa kansien perusteella. Nuo kaksi olivat päivän ehdottomat aarreaitat, vaikka Toy Tokyo nimiseen nörttikrääsäkauppaan eksyin vielä vähän myöhemmin, muttei se oikein Forbidden Planetille vetänyt vertoja. Ehkä ihan hyvä ettei matkakaveria pahemmin noi meiksin hupsutukset kiinnostaneet, muussa tapauksessa mä olisin varmaan pantannut paluulippuni ja seilaisin noiden kahden ekana mainitun väliä vieläkin…
Lauantaina päädyttiin tapittamaan New Yorkia yläilmoista, eli polkaistiin jälleen aamusti (joka meidän aikataululla tosiaan tarkoitti hotlalta poistumista siinä 10 ja 11 tienoilla…) ja painettiin Rockefeller Centeriin ja Top of the Rock Observatorion Deckille. Päivä oli vähän pilvisen ja sumuisen puoleinen, ja meille tarjottiinkin mahdollisuutta tulla seuraavana päivänä paremmilla näkyvyyksillä. No, meillähän alkoi päivät vähentyä ja nähtävää riitti vielä, joten päätettiin kuitenkin painaa ylös asti kun kerta sinne asti oltiin raahauduttukin. Ihan kelpo näkymät pilvisyydestä huolimatta, kuvissa oikeastaan näyttää onnettomammalta mitä oli oikeasti. Plussaa, että jengiä ei ollut mitenkään kohtuuttomasti niin pystyi hengittämäänkin. Täytyy kyllä sanoa, että yläilmoissa sielu lepää. Olen tainnut lätistä rakkaudestani korkeisiin paikkoihin ennenkin, mutta lätisen nyt vähän lisää. Korkeissa paikoissa on jotenkin rentoutunut fiilis, mutta samalla kuitenkin tulee tietoiseksi maailmasta ja omasta pienuudestaan. Kyllä meikäpoikaakin huimaa jos tarpeeksi korkealla ollaan ja kädet tärisee, mutta se on aika pientä sen mahtavan fiiliksen rinnalla, jonka saa katsoessa maailmaa ylhäältä käsin.
Sunnuntaina hilpaistiin jälleen yläilmoihin, kun lähdettiin Empire State Buildingille. Nää kaikki siis sisältyi tuohon aiemmin mainittuun City Passiin. Päiväkin oli nätti ja kirkas ja kun oltiin vielä korkeammalla kuin edellisenä päivänä niin jo olivat näkymät mitä huikeimmat. Jonoa oli vähän, muttei liiaksi asti kun suurin osa oli varmaan tahoillaan viettämässä äitienpäivää. Kyllä näköalatasanteen reunoilla porukkaa riitti, mutta usein jo pienen kyräilyn jälkeen joku liikkui ja sitä pääsi livahtamaan vapautuneelle paikalle. Ah, joku päivä mäkin hankin kattohuoneiston jostain siististä kaupungista mielellään merinäkymillä. Ah, kyl olis elämä hianoo.
Empireltä jatkettiin Luonnontieteelliseen museoon, jossa heitettiin vaan sellainen parisen tunnin rinksa. En oikeastaan osaa mitään tähdellistä tuosta sanoa, kaikenlaisia täytettyjä elukoita, kiviä, avaruusjuttuja ja erilaisia kulttuureita ja historiaa. Aika jännää oli, mutta luultavasti tuollekin museolle olisi pitänyt omistaa se kokonainen päivä jos olisi kaiken sieltä tahtonut koluta. Me muuten matkalla museolle sekoiltiin taas metrojen kanssa kun tajuttiin jossain vaiheessa, että ei hitto me mentiin just meidän pysäkin ohi (metukka ei siis pysähtynyt siinä lainkaan) ja painettiin vain eteenpäin ja meni joku kakstriljoonaa vuotta ennen kuin pysähdyttiin ja päästin jatkamaan takaspäin menevään metroon, tällä kertaa sentään sellaiseen joka oikeasti pysähtyi siinä meitin pysäkillä…
Illaksi jatkettiin vielä Sohoon palloilemaan ja löydettiin ihan turkasen hyvä intialainen rafla! Makuorgasmit saatu ja noin, wi-filläkin saatiin leikkiä safkaa odotellessa (yhyy tulee nälkä kun vaan muistelenkin niitä curryja…). Paikan nimi taisi olla OM indian food tai jotaa sellaista, kannattaa pistäytyä jos Sohossa päin pyörii ja intialaisesta tykkää. Meidän naapuripöytään muuten istahti joku äijä vanhan äitinsä kanssa, joka spottasi kaverin Judas Priest paidan ja sitten yhtäkkiä hölistiinkin kaikkea jännää musiikista ja pohjoismaista.
Syötyämmä palloiltiin vielä aikamme Sohon kaupoissa ja dallailtiin Chinatownin läpi metristä etsien. Joskus me sellainenkin kaiketi löydettiin, ainakin me hotellille päästiin ja lahnattiin joku puoli vuotta ennen kuin lopulta vaivauduttiin alkaa laittaa meidän tavaroita jonkinlaiseen kondikseen, sillä seuraavana aamuna pitäisi tsekata yhteentoista mennessä meidän laiskat perseet pihalle.
Maanantai olikin sitten meidän vika päivä New Yorkissa. Kiirettä ei kuitenkaan ollut, sillä lento kohti Lontoota lähtisi vasta illalla puoli yhdeltätoista joten aikaa oli yllin kyllin viimeisille palloiluille. Käytiin viskaamassa laukut matkatavarasäilytykseen (arvatkaa vaan kauanko me sitäkin etittiin…) Penn Stationille, josta juna Newarkin lentokentälle sitten illalla lähtisi. Päästyämme ylimääräisestä roinasta eroon haettiin muffinssit, koska vikat läskeilyt ja noin.
Pyörittiin jonkin aikaa kaupungilla, kunnes päätettiin lähteä vielä heittämään pikainen rinksa Statue of Libertyllä ja Ellis Islandilla, ihan vaan koska City Pass sen salli. Älöiltiin tiemme Battery Parkiin ja juostiin karkuun jotain dudea, koska luultiin sen yrittävän myydä meille jotain turistihumpuukkia vaikka oikeastihan se yritti vain opastaa meidät oikeaan suuntaan… Way to go ja silleen.
Lauatalla tönöttäessämme kaveri kävi ostamassa brezelin matkaevääksi ja ehti kulua vain tovi, kun kassatäti tuli sanomaan, että kaveri oli maksanut väärennetyllä rahalla ja ettei sitä voinut hyväksyä. Meiksi möllötti aikalailla haavi auki samalla kun täti kertoi miten tunnistaa väärennetty raha oikeasta. Että joo, tuli tällaistakin koettua.
Statue of Libertyllä kirmattiin saaren ympäri, mutta siihen se sitten oikeastaan jäi koska meidän City Pass liput eivät antaneet lupaa mennä itse patsaan sisälle eikä me sitten semmoisia enää jaksettu. Matkamuistomyymälän kautta kirmattiin takasin lautalle, joka jätti osan jengistä Ellis Islandille (meitä ei siirtolaiset jaksanut tarpeeksi kiinnostaa, että oltaisiin siellä poikettu) ja me jatkettiin sitten takaisin Battery Parkiin.
Valuttiin takaisin jonnekin Times Squaren lähihuudiloille ja päädyttiin kaverin johdatuksesta McGee’s nimiseen kuppilaan driksuille. Tämä on siis joku How I Met Your Mother –juttu, mutta koska en ole kattonut kuin pari jaksoa sieltä täältä, niin en mä mitään tiedä… Taisin lipasta sellasen paukun kuin Slutty Pumpkin (juu nimen perusteella valitsin) ja ei paskempaa, ihan makoisaa oli. Vähän jäi harmittamaan, että hoksattin mennä tuonne vasta kun aikaa oli jäljellä vain jokunen tunti. Olis siellä voinut pidempäänkin istua!
McGee’sistä jatkettiin pizzalle (kuis muuten) ja siitä vielä viimeiselle kierrokselle Times Squaren kauppoihin, jonka jälkeen palattiin Penn Stationille hakemaan laukkuja ja niiden kera sitten junaan. Aika hyvin ajoitettiin itsemme, vaikka meiksi tyypilliseen stressipyllytapaan olikin ihan varma, että oltiin hätiköity itsemme väärään junaan siitä huolimatta, että kyseiseen aikaan lähti tasan yksi NJtransit juna koko asemalta, mutta enhän mä ikinä mitään usko ennen kun on vähän rautalankaa väännelty. No, konnari vahvisti meidän sitten olevan oikealla reitillä ja neuvottiin meitä oikein vielä miten sitten asemalla vielä vaihdettaisiin terminaaleihin vievään lentokenttäjunaan. Siinä sitten otettiin mukavasti ja katseltiin maisemia. Auringonlasku oli nätti ja näkyi myös kaikenlaista ja jorpakkoa ja siltaa ja kaupunkeja, jotka näytti aika onnettomilta NYCin vilskeen ja pilvenpiirtäjien jälkeen.
Ylläri sinänsä me onnistuttiin jäämään oikealla asemalla ja jatkettiin AirportTrainilla privaattivaunussa terminaali B:hen. Säädettiin vielä meidän kamojen kanssa, mutta pian oltiinkin jo jätetty ne Virgin Atlanticin työntekijöiden huomaan ja älöiltiin kansainväliselle puolelle. En tiedä, onko Newarkin lentokentällä jossain jotain edistyneempiäkin palveluita, mutta ainakin ne kaksi kertaa, mitä meiksi on Newarkin kentällä lähtiessä hengaillut, ei palveluissa ole paljon hurraamista ollut. No, onneksi siellä ei mitään iäisyyttä tarvinnut hengata (kuten myöhemmin Lontoossa) ja kyllä mä kahvin onnistuin löytämään. Sillä pääsi pitkälle.
Meidän kotimatkasta ei taida olla mitään jännempää kerrottavaa. Kävi kyllä sääliksi sitä onnetonta sielua, joka oli buukattu meidän kanssa samalle riville lennolla Lontooseen. Nukuttua ei meinaan paljon tullut ja kun valvottuja tunteja alkoi jälleen kerran olla kontolla sellainen kiitettävä määrä, juttujen taso oli jotain sellaista, ettei niitä jälkeenpäin kehtaa edes muistella. Koneenvaihto oli jälleen Lontoossa ja tuntui oikeasti kestävän iäisyyden (= sellaset 9 tuntia). Aluksi ajateltiin, että oltaisiin lähdetty Lontoon keskustaan pyörimään, mutta päätettiin, että on turvallisempaa jäädä Heathrow’lle lagaamaan koska varmaan vähintään käveltäisiin bussin alle tai jotain jos lähdettäisiin Lontooseen. Jumitettiin sitten suurin osa ajasta Swissport (tms.) loungessa ja syötiin ne vararikkoon.
Lento Helsinkiin ei mennyt ihan niin kuin Strömssössä, mutta koska meitsi niin en jaksanut edes yllättyä. Ensin kone lähti myöhässä, joskin lentoaika oli vähän lyhyempi mitä alun perin piti. Sitten taas Helsingin päässä oli jotain ihme säätöä ja jouduttiin pakittamaan, että saatiin koneen ovi osumaan putkeen oikein kun ensin mentiin liian pitkälle tai jotain, en mä enää muista ja tuskin tiesin silloinkaan, kun olin niin kuutamolla. Tuon lennon buukkauksessakin oli jotain hämmentävää, koska meiksillä oli yksinään kolmen penkin ryhmä käytettävissä ja kaveri istui vähän edempänä jonkun mummelin kanssa. Mene ja ymmärrä tätäkin sitten… Muutenkin jengiä oltiin viskottu koneeseen vähän miten sattuu eikä tuota oikein käy mitenkään järkevästi selittäminen, kun lento ei tosiaan ollut edes läheskään täynnä.
Mä olin muuten ihan satavarma, että meidän laukut on vähintäänkin lähetetty Nepaliin, mutta siellä ne jo pörräsi matkalaukkuhihnalla meitä odottamassa kun oltiin selvitty passintarkastuksesta. Kai sitä joskus pitää joidenkin asioiden putkeen mennä, eiks nih?
Semmonen New Yorkin reissu tällä kertaa ja niin nopeesti meni, että tuntuu kuin ei olisi missään ollutkaan. Onkohan mun elämänymmärtämisessä jotain pielessä? Tiedä nyt näistäkin, mutta kyllä mä jo alan olla valmis seuraavan reissuun. Eri asia sitten onkin, koska sellaista on luvassa.
Huisii reissukesää kaikille jotka jaksoi tämän sekasikiömerkinnän lukaista. Ciaoooooooo!
Maanantai 2. toukokuuta
Olemattomaksi jäivät unet viimeisenä yönä ennen reissuun lähtöä, joten jossain neljän jälkeen kun meitsi kyllästyi siinä sängyssä hyrräämiseen kiehautin itselleni kahvit ja nappasin Berocca Boostia naamaan niin johan sillä kohtalaiset pärinät aikaan sai. Sitten vain vielä 8374 tarkistusta, että kaikki kamat on messissä ja valuminen bussipysäkille.
Kentällä tällättiin kaverin kanssa ja valuttiin check-in tiskille, jonka jonossa sitten tapitettiin tovi kun jono kulki tavallista hitaammin uuteen tietojenkäsittelyjärjestelmään totuttelun takia, tai jotaa...? No ei me jonossa mitään tavallista älöilyä jännempää tehty, joten skipataan sinne kun oltiin saatu kamppeet heivattua ja ryysättyä turvatarkastuksen läpi kansainväliselle puolelle. Portille matkatessamme poikettiin Starbucksissa nappaamassa kahvelit mukaan, jonka kera portin avaamisen odottelu sujui lungimmin.
Eka lentoväli kohdistui Lontooseen ja sinne meidät kyyditsi British Airways. Matkalla saatiin kahvia ja jotain pientä evästä, en nyt enää muista mitä se tarkalleen oli, mutta ihan jepa kuitenkin. Ei tarvinnut nälkää nähdä, vaikka toisaalta heti Lontooseen päästyämme ja turvatarkastuksista sun muista selvittyämme kipitimme ostamaan sushia. Koska second breakfast on vähintään yhtä tärkiä kuin se ensimmäinen! Vai kuinkas mones aamiainen se mahtoikaan jo olla...
 |
| Brittiläinen kortteli? |
Lontoossa vaihtoaikaa oli 2,5 tuntia, mikä oli just riittävä kun ei laukuista tarvinnut huolehtia. Helsingin päässä siis meille oli sanottu, että laukut menisivät perille asti, mutta palataan vielä myöhemmin siihen, mitä niiden kanssa sitten oikeastaan kävi...
Lontoosta Nyciin meidät kuskasi Virgin Atlantic. Penkit oli lennolla mukavat, mutta jalkatilaa oli minimaalisesti jopa meiksin kaltaiselta persjalkaiselta kysyttäessä. Mutta kyllä siitäkin selvis, isossa koneessa oli kuitenkin muistaakseni joku 178 tms. matkustajaa jos kuulutuksia oikein ymmärsin. Tilaa oli siis mukavan väljästi, eikä ruoka- ja juomakärryjä tarvinnut odottaa ikuisuuksia ja muutama ihminen vähemmän kärsi traumoja meidän väsymyksen vauhdittamista kakkajutuista. Ruokaa tulikin aika kivasti... Alkuun tuli jotai snacksize brezeleitä, sitten lounas, sitten pikkanen jätskipuikko, toinen lounas (vai illallinen!?) ja sitten vielä karkkia vähän ennen koneen laskeutumista. Ei ainakaan suuremmin tarvinnut nälkää potea, musta tuntuukin, että tuolla 7-8 tunnin lennolla sai yhtä paljon jos ei enemmänkin safkaa mitä olen joskus saanut 10-14 tunnin lennoilla. Ruoka huva!
 |
| Brooklyn |
Nyciin saavuttiin sitten piiiiiiiiiitkän ja hitaan turvatarkastusjonon kautta. Meidät viskattiinkin heti kättelyssä eri jonoihin, koska kaveri reissasi Jenkkilään ekaa kertaa, kun taas mulla oli voimassa olevan ESTAn kanssa jo toinen reissu sille puolelle rapakkoa. En tiedä mitä siellä toisessa jonossa tapahtui, mutta meiksi meni ensiksi jollekin koneelle täyttämään jotain maahantulojuttuasiaa (onneksi sen sai suomeksi, siinä väsymyksen tilassa mun sukka kielipää olisi voinut joutua kokeelle), jonka jälkeen mut eroteltiin jälleen kahdesta jonossa hitaammin vetävään. Edessä olevilla ihmisillä ei tuntunut olevan turhan kiire maahan vaan rupattelivat mukavia passintarkastajan kanssa, kun taas takana oli joku levoton sielu jolla oli kiire jatkolennolle. Vaikka molopää usein olenkin, en nyt ihan niin ilkiä ole, että katsoisin vain vierästä toisen kiirettä ja sallinkin tuon sitten mennä jonossa ohi. Lopulta joskus sitten koitti munkin vuoro jonossa ja pääsin kiiruhtamaan kaverin luo matkatavarahihnalle.
No, tästä se hauskuus sitten alkoikin. Meiksien kamoja ei meinaan näkynyt mailla halmeilla, joten ei auttanut kuin mennä Virgin Atlanticin pisteelle itkemään, että missä meidän laukut. Tässä vaiheessa meille sanottiin, että tavarat eivät ole ehtineet jatkolennolle. Näin jälkiviisastellen tuon voi tietenkin tulkita monella tapaa, mutta meidän oletus oli, että ne olivat ehtineet koneeseen Helsingissä, mutta jääneet pyörimään Heathrowlle. No, meiksi ei vielä lieemmin jaksanut panikoida koska näin kävi viimeksikin Jenkkilään tullessa ja odotinkin, että joskus seuraavan aamupäivän aikana laukut kiikutettaisiin hotellille kunhan se ensimmäinen lento yhdeltätoista (kuten tiskillä ollut täti meille totesi) saapuisi. Tuossa vaiheessa vieläpä ajattelin, että ainakaan ei tarvitsisi rahdata kamoja itse hotellille junassa ja metrossa.
Lähdettiin sitten dorkailemaan ensin AirTrainille, joka vei meidät terminaali 4:stä asemalle, joka yhdistyisi metrolinjastoon. Ihme kyllä mentiin junalla oikeaan suutaan ja noustiin oikeaan metroon, joka jätti meidän jonnekin puolentoista kilsan päähän hotellilta. Tsuippailtiin siinä jonkun nätin ja eloisan Brooklynin osan läpi ajatellen, ettei tää ole kovinkaan paha... Sitten ylitettiin joku jäätävä motari jonka toisella puolella sitten meitä olikin vastassa teollisuusaluetta. Talsittiin jonkun autoromuttamon/varaosamestan/nominkäikinä ohi jonka edessä kadulla oli joku puolikas miljoona mäsää autoa. Kaveri nimesikin tuon sitten Boulvard of Broken Carsiksi, hehe. Siitä jatkettiin eteenpäin kohti hotellia ja nätteys oli tässä vaiheessa jo kadonnut kuin piaru Saharaan. Ah, rakas kotikatu Shit Alley <3.
 |
| Tämä ei ole Shit Alley |
Checkattiin sisään hotelliin ja leväytettiin itsemme muhkeille vuoteillemme. Oli pakko leväyttää vähän itesään, kun ei ollut kamoja joita leväyttää. Kello oli tuossa vaiheessa varmaan jotain viiden ja kuuden välillä illalla Itärannikon aikaan. Koska oltiin paskaisempia kuin vaaliehdokkaiden vaalipuheet ennen vaaleja, eikä meillä tietenkään ollut varakuteita käsimatkatavaroissa messissä (koska idiots on tour ja noin) ja väsytti helvetisti, ei jaksettu pahemmin mitään vaan käytiin hakemassa ruokaa siitä läheltä ja lahnailtiin. Suht aikaisin iski myös uni simmuun ja mielessä eleli toive, että kamat kuskattaisiin seuraavana päivänä semiaikaisin meille, ettei aika valuisi ihan sinne viemäriin krokojen ja rottien kaveriksi.
Tiistai 3. - keskiviikko 4. toukokuuta
Seuraavana aamuna sitten heräiltiin joskus aika aikaseen ja valuttiin kellariin vetämään safkat hotellin aamupalapöydästä. Viimeistään tässä vaiheessa myös havaittiin, että hissi jumitti pahemmin kuin meiksi aamuisin eikä meidän kerroksen "alaspäin" nappi toiminut ollenkaan vaan aina hissiä tilatessa täytyi painaa sitä "ylöspäin" nappia joka tiesi sitä, että jos joku oli menossa/tulossa ylös/ylhäältä, saatin heittää rinksaa sitä kautta ennen kuin päästiin alas. Mut joo se meidän hissistä... Aamupalapöytä ei ihan mitään maailmanluokkaa ollut, mutta kyllä sillä aamun pahimman nälän selätti varsinkin kun hotla oli siellä hornan perseen toisella puolen, eikä lähellä kauheemmin aamiaismestoja ollut (tai sitten me missattiin jotain ja pahasti, mikä ei sekään yllättäisi).
 |
| Kirsikankukei |
Siinä joskus 9-10 aikoihin meille tuli puhelu, että laukut olivat päässeet lennolle joka olisi joskus myöhään iltapäivällä New Yorkissa. Vähän pidemmälle siis menisi laukkujen saanti mitä toivottiin, mutta ajateltiin kuitenkin pääsevämme illalla omissa puhtaissa vaateissa Manhattanille tsuippailemaan. Tietty jos hotellin lähellä olisi edes jotain kaupanpuolikasta ollut olisi edes uudet kalsarit ostaa jalkaan, mutta mitäpä sanoin siitä hornan perseen toisesta puolesta... Päätettiin odotella, ei siinä kauhean kauan voisi mennä. Muutenkin ainakin meiksi halusi mielellään itse olla laukkua ottamassa vastaan eikä lykätä vastuuta täysin respan kavereille, jos vaikka sattuisi joku kämmi ja sieltä tulisikin vääränlainen veska. Niinpä odoteltiin.
Ja odoteltiin. Eikä koko päivänä kuulunut mitään, vaikka meihin oltiin luvattu olla yhteydessä. Pisti hiertämään sen verran, että lähdettiin kaljaostoksille johonkin pikkuriikkiseen kulmakauppaan.
Kun ei vielä seuraavaan (aikaiseen) aamuun mennessä ollut kuulunut mitään uutta, päätettiin lopulta yrittää itse selvittää mitähän vittua nyt ja soitettiin sitten noin tsiljoonaan paikkaan kysyäksemme, että mitä tapahtuu. Vähän ehkä kävi sääliks kaikkia niitä välikäsiä, jotka joutui meitä jeesimään, mutta ei tuntunut olevan kunnon tietoakaan oikein missään. Joku sanoi, ettei laukut ole päässeet edes Lontooseen asti ja että ne olivat Finnairin lennolla eilen saapuneet. Joku sanoi, ettei ollut edes varma olivatko tavarat kyseisellä lennolla. Jotain hämminkiä taisi olla senkin takia, että kamat olivat eri lentoyhtiöön kyydissä kuin millä me oltiin saavuttu. Eikä kukaan siis oikein tiennyt mitään varmaa, mutta meille luvattiin soitella iltapäivällä.
Noooh, me sitten päätettiin pestä ainakin osa niistä ainoista vaatekerroista jotka meillä mukana oli ja lähteä tutkimaan Manhattania, koska ei oikein inspiroinut viettää enää aikaa siinä hotellin huudiloilla joilla ei oikein mitään ollut. Ensin köröteltiin bussilla jonnekin Brooklynin keskeisemmille huudiloille, josta jatkettiin metrolla Times Squaren lähelle. Päästiin vihdoin ostelemaan reissun ensimmäiset sälät ja rätit, sekä nauttimaan pizzaa yhdessä New Yorkin miljoonista pizzamestoista. Jossain vaiheessa meiksille iski fläsäri, että hitto täällä raflassahan mä taisin kököttää viime kerrallakin.
Koko tuo aika me venailtiin sitä puhelua jostain joltain, mutta mitään ei kuulunut ja lopulta alkoi jurpia niin, että sen sijaan että kasvatettaisiin puhelinlaskuja yhtään enempää päätettiin lähteä kentälle riehumaan, vaikkei meillä oikeastaan ollut hajuakaan mihin siellä pitäisi vinkumaan mennä. Joo saatte syyttää kärsimättömyydestä, mutta ei oikein inspannut viettää puolta lomaa ihmetellen mahtaako laukut löytää luokse ennen kuin kotimatka alkaa.
Lentokentällä käytiin vikisemässä vähän siellä ja täällä, mutta lopulta Finskin tiskillä vahvistivat, että ne laukut olivat olleet siellä kirotulla lennolla joka oli edellisenä päivänä saapunut. Nooo, ne oli kuitenkin just ehditty siirtää Virgin Atlanticin huostaan joten näiden pisteelle kävi tie. Saatettiin vähän heittää rinksaa, mutta lopulta saatiin kuin saatiinkin laukut. Se työntekijä näytti siltä, että revittiin sen hermoja aika pahasti... Oh well, tuskin tarttee uudelleen nähdä. Kai ne kamat olisivat sieltä joskus seuraavana päivänä tulleet (ehkä?), mutta kyllä meiksi siinä ihan mielellään otti laukkunsa korjuun ja lähti painamaan mahdollisimman kauas JFK:sta. Okei, ei ihan koska ihan vaan sinne hotelliimme Brooklynissä valuimme...
Matkalla käytiin hakemassa pizzaa siitä meidän hotellin läheltä. Ja syötyämme tajuttiin, että me tahdotaan lisää pizzaa. Ja mentiin sinne samaan paikkaan hakemaan lisää pizzaa. Se pizzanpaistajasetädude varmaan katteli vähän, että mitäs vittua. Nooh, sitäkään ei tartte enää nähdä!
Torstai 5. toukokuuta
Torstaina päästiinkin sitten vihdoin toimittamaan jotain vähäsen järkevämpääkin ja lähdettiin suunnistamaan kohti Brooklyn Botanic Gardenia. Tietenkään ihan putkeen ei voinut mennä vaan onnistuttiin ensi alkuun säheltämään metrolla jotain asianmukaiseen idiootit liikenteessä tyyliin, mutta kyllä me sitten lopulta löydettiin sinne itse puutarhaankin! Turisteja oli jokunen löytänyt paikalle, mutta lipunmyynnistä pääsi ihan kävellen läpi eikä tarvinnut viettää mitään puolen vuoden jonotussessioita joihin saimme mekin vielä myöhemmin tutustua. Luokkaretkeläisiä oli kyllä laumoittain liikkeellä, mutta kai siihen olisi pitänyt osata tälleen kevään korvalla varautua… Toisaalta hyvin sovittiin sekaan, meidän omakaan järjenjuoksu tuskin on kauheasti kehittynyt niistä ajoista kuin itse oltiin ala-asteikäisiä.
 |
| Ruokaa... |
 |
| ...ja lisää ruokaa. |
Puutarhan ulkoalueella oli ainakin kirsikkapuupolku ja muutenkin vähän sillein itämainen tunnelma. Lisäksi siellä oli joku massiivinen työmaa-alue, jonne on kehkeillä jotain uutta joka avautuu sitten joskus. Juostiin se kuitenkin päiksemme ympäri, muttei löydetty muuta jännää kuin koululaisten eväidensyöntimesta… Ihmeteltiin miksei meillä ole ruokaa, yhyhyy. Sisätiloista puolestaan löytyi muun muassa erilaisia kasvillisuusvyöhykkeitä (no… jäljitelmiä niistä, ei viisastella) sekä vessaa, wi-fiä ja lopulta uloskäynnin läheltä sitä ruokaakin! Pistettiin hyvää leipää nassuun ja oltiin iloisia. Ja meitsi sai kahviakin siellä, jei!
Kun oltiin kasvitieteellisestä pois selvitty lähdettiin seikkailemaan jonnekin Brooklynin perukoille, koska meiksin piti päästä Hot Topiciin törsäämään eikä mokomaa puljua tietenkään voinut olla missään säädyllisen matkan päässä. Tsekattiin metropysäkki jossa pitäisi jäädä pois ja painettiin matkaan. Muuten vaan hyvä, mutta onnistuttiin kuitenkin jäämään ensin väärässä paikassa pois. Sinänsä jäätiin kyllä oikeannimisellä pysäkillä, mutta kun se olikin sen pysäkin kaima jolla meidän olisi pitänyt jäädä pois! Mitähän ihmettä taas? Ei kai siitä nyt mitään tulisi jos Helsingin metrossakin olisi tyyliin kaksi eri Itäkeskusta tai Mellunmäkeä tai mitä niitä nyt on.
Nooooh, jatkettiin sitten matkaa ja lopulta päästiin oikealle pysäkille. Valuessamme metrikseltä ulos ihmeteltiin mihinkäs suuntaan seuraavaksi, mutta tajuttiin aika äkäseen että meidän nenien edessä möllöttävä jäätävä rakennus on just se ostari, jota oltiin etsimässä. Kirmattiin sisälle ja ekaksi hakemaan kahvia. Koska metroseikkailun aikanahan ehti taas kahvihartiaa alkaa kolottamaan… Rajaton kahvimasu, täältä löytyy. Tai ehkä sillä joku raja on, pitänee testailla…
No mutta siis asiaan! Kun kahvipaussi oli hoidettu, lähdettiin kiertämään kaupoille, eikä tarvinnut kenenkään tyhjin kätösin lähteä. Meiksi tosiaan menetti kaiken itsehillinnän ja tolkun rippeet Hot Topicissa ja pisti kunnolla haisemaan… Rakastuin kyseiseen puljuun taannoin Los Angelesin reissulla ja kaupan valikoimasta löytyy kaikkea mahdollista fanikrääsää Doctor Whosta Disneyhyn ja aina vaatteista figuihin. Oli ehkä ihan turvallista, että se kauppa oli tuolla miljoonan kilsan päässä koska jos pulju olisi möllöttänyt tyyliin jossain Times Squaren metriksen huudiloilla, söisi meiksi kaupan kämäisintä näkkileipää ilman voita vielä eläkeläisenäkin.
Jossain vaiheessa alettiin sitten valumaan poispäin. Mietittiin olisko pitänyt lähteä vielä Manhattanille pyörimään, muttei sit jaksettu vaan lähdettiin painamaan hotellille. Ja taidettiin taas syödä pizzaa illalliseksi, tuskin yllätti.
Perjantai olikin sitten reissun sateisimpia päiviä, joten suunnistettiin 9/11 museoon, koska siinä ei kauheasti inspannut missään ulkoilmassa riekkua. Vähänpä tiedettiin, koska (eksyttyämme ensin joku kuuskyt kertaa) päästyämme tuonne museolle päästiin ensitöiksemme jonottamaan museon lipunmyyntiin ja sitten itse mestaan sisälle. Oltiin muuten etukäteen (köh, edellisenä iltana ennen lähtöä) hommanneet New York City Passin, joka maksoi jotain satkun verran ja sillä pääsi sitten käymään kuudessa eri NYCin turistikohteessa. Sen verran hintaa noilla sisäänpääsyillä olisi yksittäin maksettuna ollut, että tuo kyllä maksoi itsensä takaisin vaikka me lopulta ehdittiin vain viisi mestaa kiertämään ja nekin jokseenkin vauhdilla.
Perjantai 6. toukokuuta
Perjantai olikin sitten reissun sateisimpia päiviä, joten suunnistettiin 9/11 museoon, koska siinä ei kauheasti inspannut missään ulkoilmassa riekkua. Vähänpä tiedettiin, koska (eksyttyämme ensin joku kuuskyt kertaa) päästyämme tuonne museolle päästiin ensitöiksemme jonottamaan museon lipunmyyntiin ja sitten itse mestaan sisälle. Oltiin muuten etukäteen (köh, edellisenä iltana ennen lähtöä) hommanneet New York City Passin, joka maksoi jotain satkun verran ja sillä pääsi sitten käymään kuudessa eri NYCin turistikohteessa. Sen verran hintaa noilla sisäänpääsyillä olisi yksittäin maksettuna ollut, että tuo kyllä maksoi itsensä takaisin vaikka me lopulta ehdittiin vain viisi mestaa kiertämään ja nekin jokseenkin vauhdilla.
 |
| Näkymät Top of the Rockista |
 |
| ...ja niinikään |
9/11 museoon päästiin lopulta. Mua hämmentää vieläkin, että sinne oli reissun pisin jono vaikka luulisi nyt semi-ison museon ahmaisevan jengiä aika hyvää tahtia kitusiinsa. Eikä sisällä kuitenkaan pääsääntöisesti mitenkään sillit purkissa meiningillä jouduttu olemaan, paria spottia lukuun ottamatta. Mitäkö museossa sitten oli? Jotain romua (siis kirjaimellisesti) mitä WTC torneista oli (osittain) säilynyt, jokunen pahaa damagea ottanut paloauton raatoakin siellä möllötti. Sitten kaikenlaista infoa itse torneista, syyskuun 11. tapahtumista yms. Lisäksi oli joku uhreille omistettu muistohuone, jossa seiniä peitti kuvat jos ei kaikista niin ainakin aika monesta terrori-iskujen uhrista ja kiinnostuneille oli saatavilla myös enemmän kuvia ja informaatiota.
9/11:ltä valuttiin East Villageen koluamaan kauppoja, kahvin kautta tietenkin koska olihan edellisistä sumpeista jo luvattoman kauan. Meiksiltä lähti tuona päivänä mopo (taas) käsistä niin, ettei auttanut muu kuin pällistellä vierestä vaikka sitä luulisi olevansa kykenevä kontrolloimaan omaa sekoiluaan ja törsäystään (mitä mä just selitin?). Ensin kekkaloin Forbidden Planetiin, jos nimi ei sano mitään, niin ei sun tarttekaan tietää, ja jos sanoo niin tiedät kyllä, mitä tapahtuu meiksin kaltainen pop-kulttuurin suursyöppö viskataan sinne sisälle. Törsäilyksihän se meni, mutta ostin sentään tuliaisiakin enkä vaan itelleni, niin. Olen jalo!
 |
| ...tää kans. |
Kun Forbidden Planetista oli selvitty, jatkettiin ehkä liike tai pari eteenpäin Strand kirjakauppaan, jonka olin lätkäissyt suunnitelmalistaan ihan vaan koska iso kirjakauppa. En oikeastaan ollut Strandista etukäteen mitään selvittänyt, tiesin vaan, että siellä saattaa kirjat olla järjesteltyinä ihan miten sattuu ja odotin jotain kirjallista räjähdystä. Noooo, puoti ei ihan niin labyrintti ollut, mitä olin pelännyt, vaikka jos olisin jotain tiettyä hakenut, niin etsiä olisi kyllä saanut, mutta oli siellä jotain lappuja osoittamaan genren perusteella edes jotenkin oikeaan hyllyväliin ja isoimman nimikkeet olivat ihan näkyvillä paikoilla. Lisäksi siellä oli kaikkea mahdollista kivaa tilpehööriä sukista magneetteihin, mitä nyt vain keksiä voi. Kaikkeen sälään taas törsäilin ja yksi kirjakin tarttui mukaan, sellainen kuin Mr. Fox Helen Oyeyemilta. Lukemista en ole vielä kerennyt aloittaa, mutta kivalta vaikuttaa kansien perusteella. Nuo kaksi olivat päivän ehdottomat aarreaitat, vaikka Toy Tokyo nimiseen nörttikrääsäkauppaan eksyin vielä vähän myöhemmin, muttei se oikein Forbidden Planetille vetänyt vertoja. Ehkä ihan hyvä ettei matkakaveria pahemmin noi meiksin hupsutukset kiinnostaneet, muussa tapauksessa mä olisin varmaan pantannut paluulippuni ja seilaisin noiden kahden ekana mainitun väliä vieläkin…
Ei kai siitä päivästä sen kummoisempia? Jotain me taas syötiin illasta, mutten oo varma oliko se pizzaa vai sushia…
Lauantai 7. toukokuuta
Lauantaina päädyttiin tapittamaan New Yorkia yläilmoista, eli polkaistiin jälleen aamusti (joka meidän aikataululla tosiaan tarkoitti hotlalta poistumista siinä 10 ja 11 tienoilla…) ja painettiin Rockefeller Centeriin ja Top of the Rock Observatorion Deckille. Päivä oli vähän pilvisen ja sumuisen puoleinen, ja meille tarjottiinkin mahdollisuutta tulla seuraavana päivänä paremmilla näkyvyyksillä. No, meillähän alkoi päivät vähentyä ja nähtävää riitti vielä, joten päätettiin kuitenkin painaa ylös asti kun kerta sinne asti oltiin raahauduttukin. Ihan kelpo näkymät pilvisyydestä huolimatta, kuvissa oikeastaan näyttää onnettomammalta mitä oli oikeasti. Plussaa, että jengiä ei ollut mitenkään kohtuuttomasti niin pystyi hengittämäänkin. Täytyy kyllä sanoa, että yläilmoissa sielu lepää. Olen tainnut lätistä rakkaudestani korkeisiin paikkoihin ennenkin, mutta lätisen nyt vähän lisää. Korkeissa paikoissa on jotenkin rentoutunut fiilis, mutta samalla kuitenkin tulee tietoiseksi maailmasta ja omasta pienuudestaan. Kyllä meikäpoikaakin huimaa jos tarpeeksi korkealla ollaan ja kädet tärisee, mutta se on aika pientä sen mahtavan fiiliksen rinnalla, jonka saa katsoessa maailmaa ylhäältä käsin.
 |
| Baltooo |
Top of the Rock seikkailun jälkeen paineltiin keskuspuistoon pienelle päivädallailulle. Ja hoidettiin vihdoin se pikku juttu, minkä missaaminen jäi kaivelemaan edellisen NYCin reissun jälkeen lähes viisi vuotta sitten. Nimittäin Balto patsas! Navigoitiin tiemme tuon luo yllättävän ketterästi ja napattiin pakolliset poset tuon kuuluisan hauvan kera. Älöiltiin siinä vähän muutenkin, mutta jossain vaiheessa läksittiin valumaan Times Squarelle päin ja kiertelemään taas vähän kaupoilla. Päätettiin myös pitäytyä ekaa kertaa sen reissun osalta jossain kunnon raflassa murkinoimassa, mutta sekin meni vaan sinne päin… Kaikki kiinnostavat ruokapaikat tuntuivat yhtäkkiä kadonneen näköpiiristä ja kun lopulta löydettiin mesta joka kelpuutettiin, sekin oli pubiruokaa tarjoileva sporttipubi. Eipä siinä mitään, hyvää ruokaa saatiin ja noin, mutta vähän jäi sellainen olo, että meidän haluttiin täydestä baarista ulos mahdollisimman pian, että uuden asiakkaat pääsisivät sisään. Lasku tuotiin pyytämättä just kun oltiin vikat murut syöty lautaselta, eikä siinä muuten mitään, mut jälkkäridriksut olis ollu kivaisat… Poistuttiin pöydästä ja ajateltiin, että haetaan paukut tiskiltä, muttei ne sit kuulemma tehnytkään cocktaileja. Ilmeisesti ne olisi pitänyt erikseen tilata keittiön puolelta ruokatilausta tehdessä tai jotaa. No, ei auttanut itkun markkinoilla ja valuttiin sitten pikkuhiljaa takaisin Brooklyniin meiän Shit Alleylle.
Sunnuntai 8. toukokuuta
Sunnuntaina hilpaistiin jälleen yläilmoihin, kun lähdettiin Empire State Buildingille. Nää kaikki siis sisältyi tuohon aiemmin mainittuun City Passiin. Päiväkin oli nätti ja kirkas ja kun oltiin vielä korkeammalla kuin edellisenä päivänä niin jo olivat näkymät mitä huikeimmat. Jonoa oli vähän, muttei liiaksi asti kun suurin osa oli varmaan tahoillaan viettämässä äitienpäivää. Kyllä näköalatasanteen reunoilla porukkaa riitti, mutta usein jo pienen kyräilyn jälkeen joku liikkui ja sitä pääsi livahtamaan vapautuneelle paikalle. Ah, joku päivä mäkin hankin kattohuoneiston jostain siististä kaupungista mielellään merinäkymillä. Ah, kyl olis elämä hianoo.
 |
| Omnom! |
Empireltä jatkettiin Luonnontieteelliseen museoon, jossa heitettiin vaan sellainen parisen tunnin rinksa. En oikeastaan osaa mitään tähdellistä tuosta sanoa, kaikenlaisia täytettyjä elukoita, kiviä, avaruusjuttuja ja erilaisia kulttuureita ja historiaa. Aika jännää oli, mutta luultavasti tuollekin museolle olisi pitänyt omistaa se kokonainen päivä jos olisi kaiken sieltä tahtonut koluta. Me muuten matkalla museolle sekoiltiin taas metrojen kanssa kun tajuttiin jossain vaiheessa, että ei hitto me mentiin just meidän pysäkin ohi (metukka ei siis pysähtynyt siinä lainkaan) ja painettiin vain eteenpäin ja meni joku kakstriljoonaa vuotta ennen kuin pysähdyttiin ja päästin jatkamaan takaspäin menevään metroon, tällä kertaa sentään sellaiseen joka oikeasti pysähtyi siinä meitin pysäkillä…
Illaksi jatkettiin vielä Sohoon palloilemaan ja löydettiin ihan turkasen hyvä intialainen rafla! Makuorgasmit saatu ja noin, wi-filläkin saatiin leikkiä safkaa odotellessa (yhyy tulee nälkä kun vaan muistelenkin niitä curryja…). Paikan nimi taisi olla OM indian food tai jotaa sellaista, kannattaa pistäytyä jos Sohossa päin pyörii ja intialaisesta tykkää. Meidän naapuripöytään muuten istahti joku äijä vanhan äitinsä kanssa, joka spottasi kaverin Judas Priest paidan ja sitten yhtäkkiä hölistiinkin kaikkea jännää musiikista ja pohjoismaista.
 |
| Näkymää Empire State Buildingista |
 |
| ...lisää |
Maanantai 9. - tiistai 10. toukokuuta
Maanantai olikin sitten meidän vika päivä New Yorkissa. Kiirettä ei kuitenkaan ollut, sillä lento kohti Lontoota lähtisi vasta illalla puoli yhdeltätoista joten aikaa oli yllin kyllin viimeisille palloiluille. Käytiin viskaamassa laukut matkatavarasäilytykseen (arvatkaa vaan kauanko me sitäkin etittiin…) Penn Stationille, josta juna Newarkin lentokentälle sitten illalla lähtisi. Päästyämme ylimääräisestä roinasta eroon haettiin muffinssit, koska vikat läskeilyt ja noin.
 |
| ...lisää Empirestä |
 |
| ja vielä. |
Pyörittiin jonkin aikaa kaupungilla, kunnes päätettiin lähteä vielä heittämään pikainen rinksa Statue of Libertyllä ja Ellis Islandilla, ihan vaan koska City Pass sen salli. Älöiltiin tiemme Battery Parkiin ja juostiin karkuun jotain dudea, koska luultiin sen yrittävän myydä meille jotain turistihumpuukkia vaikka oikeastihan se yritti vain opastaa meidät oikeaan suuntaan… Way to go ja silleen.
Lauatalla tönöttäessämme kaveri kävi ostamassa brezelin matkaevääksi ja ehti kulua vain tovi, kun kassatäti tuli sanomaan, että kaveri oli maksanut väärennetyllä rahalla ja ettei sitä voinut hyväksyä. Meiksi möllötti aikalailla haavi auki samalla kun täti kertoi miten tunnistaa väärennetty raha oikeasta. Että joo, tuli tällaistakin koettua.
Statue of Libertyllä kirmattiin saaren ympäri, mutta siihen se sitten oikeastaan jäi koska meidän City Pass liput eivät antaneet lupaa mennä itse patsaan sisälle eikä me sitten semmoisia enää jaksettu. Matkamuistomyymälän kautta kirmattiin takasin lautalle, joka jätti osan jengistä Ellis Islandille (meitä ei siirtolaiset jaksanut tarpeeksi kiinnostaa, että oltaisiin siellä poikettu) ja me jatkettiin sitten takaisin Battery Parkiin.
 |
| Statue of Liberty |
 |
| Manhattan |
Valuttiin takaisin jonnekin Times Squaren lähihuudiloille ja päädyttiin kaverin johdatuksesta McGee’s nimiseen kuppilaan driksuille. Tämä on siis joku How I Met Your Mother –juttu, mutta koska en ole kattonut kuin pari jaksoa sieltä täältä, niin en mä mitään tiedä… Taisin lipasta sellasen paukun kuin Slutty Pumpkin (juu nimen perusteella valitsin) ja ei paskempaa, ihan makoisaa oli. Vähän jäi harmittamaan, että hoksattin mennä tuonne vasta kun aikaa oli jäljellä vain jokunen tunti. Olis siellä voinut pidempäänkin istua!
McGee’sistä jatkettiin pizzalle (kuis muuten) ja siitä vielä viimeiselle kierrokselle Times Squaren kauppoihin, jonka jälkeen palattiin Penn Stationille hakemaan laukkuja ja niiden kera sitten junaan. Aika hyvin ajoitettiin itsemme, vaikka meiksi tyypilliseen stressipyllytapaan olikin ihan varma, että oltiin hätiköity itsemme väärään junaan siitä huolimatta, että kyseiseen aikaan lähti tasan yksi NJtransit juna koko asemalta, mutta enhän mä ikinä mitään usko ennen kun on vähän rautalankaa väännelty. No, konnari vahvisti meidän sitten olevan oikealla reitillä ja neuvottiin meitä oikein vielä miten sitten asemalla vielä vaihdettaisiin terminaaleihin vievään lentokenttäjunaan. Siinä sitten otettiin mukavasti ja katseltiin maisemia. Auringonlasku oli nätti ja näkyi myös kaikenlaista ja jorpakkoa ja siltaa ja kaupunkeja, jotka näytti aika onnettomilta NYCin vilskeen ja pilvenpiirtäjien jälkeen.
Ylläri sinänsä me onnistuttiin jäämään oikealla asemalla ja jatkettiin AirportTrainilla privaattivaunussa terminaali B:hen. Säädettiin vielä meidän kamojen kanssa, mutta pian oltiinkin jo jätetty ne Virgin Atlanticin työntekijöiden huomaan ja älöiltiin kansainväliselle puolelle. En tiedä, onko Newarkin lentokentällä jossain jotain edistyneempiäkin palveluita, mutta ainakin ne kaksi kertaa, mitä meiksi on Newarkin kentällä lähtiessä hengaillut, ei palveluissa ole paljon hurraamista ollut. No, onneksi siellä ei mitään iäisyyttä tarvinnut hengata (kuten myöhemmin Lontoossa) ja kyllä mä kahvin onnistuin löytämään. Sillä pääsi pitkälle.
Meidän kotimatkasta ei taida olla mitään jännempää kerrottavaa. Kävi kyllä sääliksi sitä onnetonta sielua, joka oli buukattu meidän kanssa samalle riville lennolla Lontooseen. Nukuttua ei meinaan paljon tullut ja kun valvottuja tunteja alkoi jälleen kerran olla kontolla sellainen kiitettävä määrä, juttujen taso oli jotain sellaista, ettei niitä jälkeenpäin kehtaa edes muistella. Koneenvaihto oli jälleen Lontoossa ja tuntui oikeasti kestävän iäisyyden (= sellaset 9 tuntia). Aluksi ajateltiin, että oltaisiin lähdetty Lontoon keskustaan pyörimään, mutta päätettiin, että on turvallisempaa jäädä Heathrow’lle lagaamaan koska varmaan vähintään käveltäisiin bussin alle tai jotain jos lähdettäisiin Lontooseen. Jumitettiin sitten suurin osa ajasta Swissport (tms.) loungessa ja syötiin ne vararikkoon.
Lento Helsinkiin ei mennyt ihan niin kuin Strömssössä, mutta koska meitsi niin en jaksanut edes yllättyä. Ensin kone lähti myöhässä, joskin lentoaika oli vähän lyhyempi mitä alun perin piti. Sitten taas Helsingin päässä oli jotain ihme säätöä ja jouduttiin pakittamaan, että saatiin koneen ovi osumaan putkeen oikein kun ensin mentiin liian pitkälle tai jotain, en mä enää muista ja tuskin tiesin silloinkaan, kun olin niin kuutamolla. Tuon lennon buukkauksessakin oli jotain hämmentävää, koska meiksillä oli yksinään kolmen penkin ryhmä käytettävissä ja kaveri istui vähän edempänä jonkun mummelin kanssa. Mene ja ymmärrä tätäkin sitten… Muutenkin jengiä oltiin viskottu koneeseen vähän miten sattuu eikä tuota oikein käy mitenkään järkevästi selittäminen, kun lento ei tosiaan ollut edes läheskään täynnä.
Mä olin muuten ihan satavarma, että meidän laukut on vähintäänkin lähetetty Nepaliin, mutta siellä ne jo pörräsi matkalaukkuhihnalla meitä odottamassa kun oltiin selvitty passintarkastuksesta. Kai sitä joskus pitää joidenkin asioiden putkeen mennä, eiks nih?
Semmonen New Yorkin reissu tällä kertaa ja niin nopeesti meni, että tuntuu kuin ei olisi missään ollutkaan. Onkohan mun elämänymmärtämisessä jotain pielessä? Tiedä nyt näistäkin, mutta kyllä mä jo alan olla valmis seuraavan reissuun. Eri asia sitten onkin, koska sellaista on luvassa.
 |
| Tais olla jostain New Jerseyn puolelta matkalla kentälle |
Huisii reissukesää kaikille jotka jaksoi tämän sekasikiömerkinnän lukaista. Ciaoooooooo!
Kommentit
Lähetä kommentti