Huomenna tääkin on jo legendaa - Praha 2/2
24. syyskuuta 2015
Torstaiaamuna suunnistin hieman eri huudiloille kuin parina edellisenä päivänä, tarkoituksenani käyskennellä Petřín -kukkulalle ja sen kautta Strahovin luostariin ja siitä eteenpäin Prahan linnalle. Matkalla pysähdyin johonkin ostoskeskukseen syömään aamupalaa ja muutenkin hieman kiertelemään. Aika nopeasti kuitenkin jatkoin matkaa, koska käveltävää riitti eikä päivä jatkuisi loputtomiin.
Talsin yli yhden Prahan monien siltojen ja aamupäivän valossa näkymät olivat jälleen kerran huikean nätit. Horisontissa talojen takana saatoin myös erottaa jo vihreän möykyn, joka oli juurikin tuo Petřín -kukkula. Korkeutta kökkäreellä taitaa olla joku 327 metrin verran, eli kyllä siinä kapuamista riittää, mutta koska pohjalla on kuitenkin korkeampikin mestoja taaperrettuna niin rinta rottingilla sukelsin puistoiseen rinteeseen ja aloin lyllertämään polkua ylöspäin.
Petřínin ympäriilä riittää puistoja ja näköalat ovat sitä huikeammat, mitä ylemmäs rämpii. Olin kuitenkin vain läpikulkumatkalla, joten en jäänyt sen enempää ihmettelemään mitä nyt parit kuvat räpsin menemään ja ihastelin ympäristöä. Jos kuitenkin tykkää puistoista ja kivoista maisemista voisin suositella kukkulalle vaikkapa picniciä nättinä päivänä. Huipulla pysähdyin vielä näköalatorniin nauttimaan maisemista, johon sisäänpääsy kustansi kruunuja jokusen euron arvosta, en enää tarkkaan muista paljonko lysti maksoi, muttei tässä mistään hirmuisista summista puhuta.
Vähän siinä kuumottelin jaksaisinko ne 299 porrasta ylös rämpiä vai pitäisikö alentua käyttämään hissiä... Mulla on kuitenkin mitä ilmeisimmin fiksaatio jäätäviin kapuamisiin joten pyh sanoin hissille ja aloin rämpiä ylös. Tasanteita oli kaikkiaan kaksi, toinen siinä keskivaiheilla ja toinen sitten aika liki huipulla. Korkeutta näköalatornilla on jotain 63,5 metriä, joten missään ihan tautisen korkealla ei oltu, vaikka toki itse kukkula toi korkeutta lisää. Näköalat olivat kuitenkin huikeat ja vaikka korkeilla paikoilla tuleekin sellainen mykistynyt, pieni ja vähän ehkä avutonkin fiilis, niin kyllä maailma näyttää aina upealta kun sitä katsoo perus puoltatoistametriä korkeammalta paikalta. 299 porrasta olivat kuitenkin loppupeleissä aika kesyt kiivetä... Ilmeisesti en ihan niin rapakuntoinen olekaan mitä olen olettanut!
Poistuin näköalatornilta ja jatkoin rinnettä alaspäin ja pian vastaan tulikin jo Strahovin luostarille johdattavia kylttejä. Niitä seurasin ja löysinkin perille itse luostarille, mutta sitten riittikin lisää pällisteltävää kun en meinannut löytää sisäänpääsyä luostarin kirjastoon, jota varten olin ahterini sinne asti alun alkaen raahannut. Palloilin siinä aikani luostarin pihassa kunnes sain neroleimauksen taapertaa rakennuksen ulkosyrjää, jolloin onnistuin löytämään ovet, joista pääsi kirjastoon. Mutta juupa, ne olikin sitten suljettu kello yhteen asti koska lounastunti ja siinä vaiheessa kello oli vasta jotain kikkareen verran yli kahdentoista. En kuitenkaan siihen viitsinyt jäädä ihmettelemään, joten päätin käydä tsekkailemassa Prahan linnan siinä jouten ollessani. Siispä lähdin käppäilemään mukulakivikatua eteenpäin ja ihmettelin kulkiessani maisemia, jotka olivat reitin varrella ihan jepa, sillä näkymät avautuivat Petřínille ja kauemmas kaupunkiin.
Prahan linnalle oli eksynyt turisti jos toinenkin ja lippukassalta olisi voinut ostaa opastettua kierrosta vaikka ja minne, mutten ollut ihan selvillä kaikesta lippupakettien sisällöstä tai tarpeeksi kiinnostunut, että olisin sellaisia ruvennut rajallisen ajan puitteissa shoppailemaan. Niinpä päädyin vain palloilemaan linnan maksuttomilla ulkoalueilla ja ihailemaan arkkitehtuuria ulkoapäin, sekä visiteeraamaan pyhän Vituksen (hihi) katedraalin aulassa, johon pääsystä ei tarvinnut erikseen maksaa.
Jossain yhden tietämillä lähdin takaisin päin Strahoville, joskin pysähdyin matkan varrella yhteen pikkuiseen kadunvarsikuppilaan nauttimaan virvokkeesta. Hassua muuten tällainen turistikulttuuri, kun ei montaa metriä tarvinnut linnalta pois päin kävellä kun juomien hinnat tipahtivat puoleen.
Ketään tuskin kinostaa mun hintataso- ja juomaölinät, joten hypähdellään suoraan tuonne luostarille ja sen kirjastoon, jossa maksoin muutaman euron sisäänpääsystä ja pari euroa lisää, jolla sain itselleni kuvausoikeuden ihan vain, että saisin huikeita kuvia blogiin spämmättäväksi laatua kännykkäkamera... Mistään kovinkaan ihmeellisestä ei tässä ollut kyse, kirjaston keskeinen juttu olivat ehdottomasti kaksi isoa kirjasalia upeine kattomaalauksineen, joskaan niitä ei tavallinen rivituristi saanut ihailla kuin eristysköyden takaa. Lähemmästä tarkastelusta olisi pitänyt maksaa lisää ja tilata kierros etukäteen. Kirjojen lisäksi käytävän varrella oli erinäistä pikkusälää aina simpukoista monenlaisiin patsaisiin. Myös jokunen kirja vuosimallia käpy ja kirves oli esillä lasivitriineissä.
Loppupäivään ei oikeastaan liittynyt mitään erikoisen jännittävää. Kiertelin kaduilla, join kahvia, kävin syömässä ja jotain pientä törsäämistäkin harrastin. Jossain puoli ysin maissa raahauduin kuitenkin jo hostellille laittamaan kimpsuja ja kampsuja kuntoon, sillä seuraavana aamuna tulisi check-outin olla suoritettuna kymmeneen mennessä.
25. syyskuuta 2015
En halunnu käyttää viimeistä päivää ihan pelkästään random dallailuun, joten otin aamiaisen ja pienen kuljeskelun jälkeen suunnan pois päin keskustan sykkeestä kohti Vyšehradia, eli 'Prahan toista linnaa'. Matkaa tuli pari-kolme kilsaa, joten oiva aamuverryttely jo niiltä osin. Vaan eipä siinä, sillä Vyšehradiin päästyäni oli heti ekana vastassa jäätävä kapuaminen ylös linnoituksen pihalle.
Turistejahan ei Prahassa pääse karkuun missään, mutta oli ilo huomata miten paljon vähemmän vilskettä tuolla oli verrattuna Prahan linnaan. Ja vaikka mesta oli arkkitehtuuriltaan huomattavasti vaatimattomampi, niin rakastuin ihan mielettömästi Vyšehradin puistoiseen ympäristöön ja huikeisiin näkymiin, jotka muurilta avautuivat Vltavalle ja kaupunkiin. Itse kirkkoa en sisältä voi oikein arvioida, koska sinne ei ollut menemistä koska paikalla vietettiin paraikaa jonkun häitä jolloin kirkko oli suljettu ulkopuolisilta.
Sain Vyšehradissa kulumaan sellaiset pari tuntia muurilla kävellen, alueen hautausmaata kierellen (ne oli mahtipontisia monttuja jos mitkä) ja ylipäätään ulkoilmasta ja historian havinasta nauttien. Maksoin myös parin euron arvosta kruunuja, että pääsin tutustumaan jonkinlaiseen kellaritilaan jossa oli näytillä kaikkia vanhoja esineitä ja tarinoita alueen historiasta. Kuvia en käynyt ottamaan tuolla kertaa, koska en ollut varma oliko se sallittua ilman erillistä lupamaksua ja vaikka kiinnostavaa tuo olikin, niin kuvattavaa ei ollut mitenkää ylettömin määrin ja ulkoalueilta tuli räpsittyä kuvia sen verran rutkasti, että kännykkä alkoi vinkua muistitilan olevan vähissä jo ennen aikojaan.
Vyšehradissa olisi ajan kanssa saanut kulumaan varmasti ties miten monta tuntia, ihan vain kiertelemällä alueen jokaisen nurkan ja päivää paistattelemalla. Mullekin sattui kohdalle todella lämmin perjantainen iltapäivä ja sellaisena päivänä Vyšehradiin olisi mainiosti kelvannut tulla vaikka vain istumaan ja syömään eväitä. Monella muulla ei tosiaankaan tuntunut olevan kiire minnekään ja koska turisteja oli siedettävissä määrin, ei tunnelma mennyt liian hektiseksi. Vyšehradistakin löytyi kuitenkin pari ruokaa ja juomaa tarjoavaa kuppilaa, joten vaikka omat herkut matkasta jäisivätkin niin asia olisi korjattavissa. Suosittelen Vyšehradissa vierailua lämmöllä jokaiselle Prahan matkaajalle, joka nauttii historiasta, kauniista puistoista ja huikeista maisemista. Sanoinko jo, että muurilta oli tosiaan upeat näköalat! Ehkä koko reissun parhaat, vaikka matkan korkeimmalla paikalla ei oltukaan.
Vyšehradista jatkoin takaisin keskustaa kohti. Mutta koska jalat hoilasivat taas kerran hoosiannaa, oli suorastaan välttämättä suorittaa pieni hengähdystauko oluen äärellä. Penkki pyllyn alle paikalta, johon aurinko paistoi kivasti, kolpakko kouraan ja ah, kyllä kelpasi.
Kiertelin jokusen tunnin vielä ostoskaduilla ja teinkin siinä pari viime hetken törsäystä. Korjasin esimerkiksi talteen sen How to Train Your Dragon 2 -soundtrackin, jota olin koko reissun himoinnut ja muistellut. Aika pitkään kävin mielessäni juupas eipäs vääntöä, mutta pakkohan se oli käydä hakemassa kun tiesin, että muuten jäisi harmittamaan.
Noin tuntia ennen kuin airport shuttleni tulisi hakemaan, kipitin takaisin hostellille, noudin kamani säilytyskomerosta ja aloin järjestämään kimpsujani ja kampsujani sellaiseen kuntoon, että ne olisi hyvä kurjettaa takaisin Suomeen eli pääasiassa varmistin, että saisin HTTYD2 -vinyylini ehjänä perille eikä kotona tarvitsisi todeta omistavansa uuden palapelin.
Kun pakolliset asiat oli hoidettu ja aikaa oli vielä reilusti, päätin tilata lasin viiniä hostellin aulabaarista. Mä ihan odotin sellaista sievää viinilasillista jonka pohjalla keinahtelisi reilu desi juomista, mutta sieltä iskettiinkin eteen reilu juomalasillinen vinkkua. Oh well, ainakin hermo lepäsi. Lentokentälle lähtö kun kuumottelee meiksiä joka kerta, en tiedä miksi. Kai mä vaan olen yksinkertaisesti parantumaton stressipylly.
Kun olin kivasti pehmentänyt aivoni viinin voimalla menin pihalle tähyilemään, olisko kyyti jo jossian huudiloilla. En kauan ehtinyt ihmetellä kun hostellin eteen pysäköidystä autosta hyppäsi esiin dude joka kyseli odotinko kyytiä lentokentälle ja mikäs nimeni oli. Kun oli selvää, että kyseessä oli meikäläisen pirssi heitettiin kamat takakonttiin, meiksi takapenkille ja lähdettiin matkaan. Kävi niin hauskasti, että kukaan muu ei ollut varannut kuljetusta samalle ajankohdalle joten meiksi oli herroiksi nauttiessaan yksityiskuljetuksesta. Matka meni kivasti vaikka vähän ruuhkassa jouduttiinkin seisomaan ja mua nauratti, miten suveneeristi kuskidude viestitteli kännykällään jonkun kaiffarinsa kanssa takapenkillä möllöttävästä suomalaisturistista ja liikenteestä huolimatta.
Lentokentälle saavuttiin jopa mun aikataululla etuajassa ja kun check-in tiskikin avattiin vähän myöhässä, niin meiksi ehti hyvän aikaa kököttää tyhjänpanttina lentokentän aulassa. Tiskin auettua jono kuitenkin eteni sutjakkaasti ja turvatarkastuksestakin pääsin läpi ilman mitään kommervenkkejä, jonka jälkeen saatoinkin vain sitten tsuippailla lentokentällä ja tappaa aikaa.
Tuon lähtöajan kanssa sitten soudettiin ja huovattiin kuin viimeistä päivää. Ensin kuulutettiin lennon olevan myöhässä, sitten jossain vaiheessa lähtöaika taas palasi salakavalasti aikataulun mukaiseksi jolloin sain hiihtää perse tulessa lähtöportille vain todetakseni, ettei mitään tapahdu. Siinä sitten ihmeteltiin muistaakseni about tunti, ennen kuin matkustajia vasta alettiin lappaa koneeseen ja matkaan päästiin yli tunti jäljessä. Jotain syytäkin lennon kapteeni tuohon selitti, mutta ei kai se mitään merkittävää ollut kun olen katsonut asiakseni sen unohtaa.
Lento meni ihan normi meiningillä, jokusen minuutin matkaa kirittiin ilmassa ja lopulta Helsinki-Vantaalle saavuttiin 'vain' tunnin alkuperäistä aikataulua jäljessä. Kamatkin löysivät perille, mutta edellinen bussi ehti lähteä pari minuuttia ennen kuin nappasin laukkuni hihnalta joten taas möllötettiin. Pienet kuitenkin sille, että ehdin maksaa matkani just ja just ennen kuin yötaksa tuli voimaan, joten hei, pienet sille!
Kotiin päästyäni olin astetta hyytelö ja kaikki ne kävellyt kilometrin iskivät siinä jälkikäteen, eli vasen jalka kirkui tuskasta hoosiannan säveltä mukaillen, turposi mukavasti ja painon laskeminen kyseiselle koivelle oli kaikkea muuta kuin mukavaa. Onneksi parin seuraavan päivän aikana ei kamalasti tarvinut missään talsia...
Viikko sitten mulla oli mielessä jokin hyvä loppukaneetti, mutta koska olen ollut vuoroin kiireinen ja vuoroin lahna, niin en ole saanut tätä merkintää aikaisemmin kyhättyä ja se kaneetti ehti kadota jonnekin... Erinomainen reissu kuitenkin oli ja ylitti odotukset kaikin puolin! Praha ei etukäteen kaupunkina kauheasti kelloja soitellut paitsi siinä mielessä, että tiesin kansojen vaeltavan sinne halpojen olusten perässä ja vähän pelkäsin, että koko aika menisi humalaisia kanssaturisteja väistellessä. Juu, kyllähän meiksillekin hyvä olut kelpaa, mutta mikään 'koivet veteliksi' tasoinen rälläys ei kuitenkaan innosta, varsinkaan sivustaseuraajana. Prahalla oli kuitenkin paljon annettavaa enkä voi kuin todeta valinneeni hyvän kohteen ensimmäiselle täysin itsenäiselle reissulleni! Pärjäsin myös hienosti enkä tunaroinut mitään vakavaa eikä tylsiä hetkiä ehtinyt syntyä.
Ja koska olen itsekuriton pikku rääpäle, niin taas on matkaliput takataskussa. Tällä kertaa ollaan lähdössä kaverin kanssa Lontooseen, ajankohta on 10 - 17. marraskuuta kuten tuolla jossain blogin sivussakin lukee. Lontoossa olen kerran käynyt yli viisi vuotta sitten. Silloin reissussa oltiin vanhempien kanssa eikä kyseessä ollut pidennettyä viikonloppua kummoisempi reissu, eikä tuollaisessa ajassa Lontoota kamalasti ehdi näkemään joten tekemistä jäi edelliseltä reissulta runsahasti. Lontoo on yksi niitä kohteita, joihin ehdottomasti olen halunnut päästä uudelleen ja mieluiten kaveriporukassa, joten innostus varmasti pärähtää pilviin kunhan ajatuksen ensin kunnolla ehdin sisäistää.
Torstaiaamuna suunnistin hieman eri huudiloille kuin parina edellisenä päivänä, tarkoituksenani käyskennellä Petřín -kukkulalle ja sen kautta Strahovin luostariin ja siitä eteenpäin Prahan linnalle. Matkalla pysähdyin johonkin ostoskeskukseen syömään aamupalaa ja muutenkin hieman kiertelemään. Aika nopeasti kuitenkin jatkoin matkaa, koska käveltävää riitti eikä päivä jatkuisi loputtomiin.
 |
| Tuol toi vihriä! |
Talsin yli yhden Prahan monien siltojen ja aamupäivän valossa näkymät olivat jälleen kerran huikean nätit. Horisontissa talojen takana saatoin myös erottaa jo vihreän möykyn, joka oli juurikin tuo Petřín -kukkula. Korkeutta kökkäreellä taitaa olla joku 327 metrin verran, eli kyllä siinä kapuamista riittää, mutta koska pohjalla on kuitenkin korkeampikin mestoja taaperrettuna niin rinta rottingilla sukelsin puistoiseen rinteeseen ja aloin lyllertämään polkua ylöspäin.
Petřínin ympäriilä riittää puistoja ja näköalat ovat sitä huikeammat, mitä ylemmäs rämpii. Olin kuitenkin vain läpikulkumatkalla, joten en jäänyt sen enempää ihmettelemään mitä nyt parit kuvat räpsin menemään ja ihastelin ympäristöä. Jos kuitenkin tykkää puistoista ja kivoista maisemista voisin suositella kukkulalle vaikkapa picniciä nättinä päivänä. Huipulla pysähdyin vielä näköalatorniin nauttimaan maisemista, johon sisäänpääsy kustansi kruunuja jokusen euron arvosta, en enää tarkkaan muista paljonko lysti maksoi, muttei tässä mistään hirmuisista summista puhuta.
 |
| Dudei |
 |
| Kans joku dude |
Vähän siinä kuumottelin jaksaisinko ne 299 porrasta ylös rämpiä vai pitäisikö alentua käyttämään hissiä... Mulla on kuitenkin mitä ilmeisimmin fiksaatio jäätäviin kapuamisiin joten pyh sanoin hissille ja aloin rämpiä ylös. Tasanteita oli kaikkiaan kaksi, toinen siinä keskivaiheilla ja toinen sitten aika liki huipulla. Korkeutta näköalatornilla on jotain 63,5 metriä, joten missään ihan tautisen korkealla ei oltu, vaikka toki itse kukkula toi korkeutta lisää. Näköalat olivat kuitenkin huikeat ja vaikka korkeilla paikoilla tuleekin sellainen mykistynyt, pieni ja vähän ehkä avutonkin fiilis, niin kyllä maailma näyttää aina upealta kun sitä katsoo perus puoltatoistametriä korkeammalta paikalta. 299 porrasta olivat kuitenkin loppupeleissä aika kesyt kiivetä... Ilmeisesti en ihan niin rapakuntoinen olekaan mitä olen olettanut!
Poistuin näköalatornilta ja jatkoin rinnettä alaspäin ja pian vastaan tulikin jo Strahovin luostarille johdattavia kylttejä. Niitä seurasin ja löysinkin perille itse luostarille, mutta sitten riittikin lisää pällisteltävää kun en meinannut löytää sisäänpääsyä luostarin kirjastoon, jota varten olin ahterini sinne asti alun alkaen raahannut. Palloilin siinä aikani luostarin pihassa kunnes sain neroleimauksen taapertaa rakennuksen ulkosyrjää, jolloin onnistuin löytämään ovet, joista pääsi kirjastoon. Mutta juupa, ne olikin sitten suljettu kello yhteen asti koska lounastunti ja siinä vaiheessa kello oli vasta jotain kikkareen verran yli kahdentoista. En kuitenkaan siihen viitsinyt jäädä ihmettelemään, joten päätin käydä tsekkailemassa Prahan linnan siinä jouten ollessani. Siispä lähdin käppäilemään mukulakivikatua eteenpäin ja ihmettelin kulkiessani maisemia, jotka olivat reitin varrella ihan jepa, sillä näkymät avautuivat Petřínille ja kauemmas kaupunkiin.
Prahan linnalle oli eksynyt turisti jos toinenkin ja lippukassalta olisi voinut ostaa opastettua kierrosta vaikka ja minne, mutten ollut ihan selvillä kaikesta lippupakettien sisällöstä tai tarpeeksi kiinnostunut, että olisin sellaisia ruvennut rajallisen ajan puitteissa shoppailemaan. Niinpä päädyin vain palloilemaan linnan maksuttomilla ulkoalueilla ja ihailemaan arkkitehtuuria ulkoapäin, sekä visiteeraamaan pyhän Vituksen (hihi) katedraalin aulassa, johon pääsystä ei tarvinnut erikseen maksaa.
Jossain yhden tietämillä lähdin takaisin päin Strahoville, joskin pysähdyin matkan varrella yhteen pikkuiseen kadunvarsikuppilaan nauttimaan virvokkeesta. Hassua muuten tällainen turistikulttuuri, kun ei montaa metriä tarvinnut linnalta pois päin kävellä kun juomien hinnat tipahtivat puoleen.
 |
| Vitutuksen kappeli |
Ketään tuskin kinostaa mun hintataso- ja juomaölinät, joten hypähdellään suoraan tuonne luostarille ja sen kirjastoon, jossa maksoin muutaman euron sisäänpääsystä ja pari euroa lisää, jolla sain itselleni kuvausoikeuden ihan vain, että saisin huikeita kuvia blogiin spämmättäväksi laatua kännykkäkamera... Mistään kovinkaan ihmeellisestä ei tässä ollut kyse, kirjaston keskeinen juttu olivat ehdottomasti kaksi isoa kirjasalia upeine kattomaalauksineen, joskaan niitä ei tavallinen rivituristi saanut ihailla kuin eristysköyden takaa. Lähemmästä tarkastelusta olisi pitänyt maksaa lisää ja tilata kierros etukäteen. Kirjojen lisäksi käytävän varrella oli erinäistä pikkusälää aina simpukoista monenlaisiin patsaisiin. Myös jokunen kirja vuosimallia käpy ja kirves oli esillä lasivitriineissä.
 |
| Strahov |
Strahovilta lähdin kävelemään takaisin keskustan suuntaan, vaikka jalat parhaansa mukaan vähän vastaan protestoivatkin. Kävelin taasen Josefovin ohi, mutta totesin saman mitä Prahan linnalla: kierrokset eivät kiinnostaneet tarpeeksi, että olisin sillä haavaa ruvennut lippuja sellaisille shoppailemaan. Meiksiä kiinnosti oikeastaan pelkkä hautausmaa, jolle ei kuitenkaan päässyt ostamatta lippua myös erinäisille kierroksille museoihin, synagogaan ja minne vielä. Hautausmaan muurista onneksi löytyi pieni kurkistusrako, josta pääsi mukavasti vähän vakoilemaan hautausmaan meininkiä ja räpsimään parit valokuvat.
Loppupäivään ei oikeastaan liittynyt mitään erikoisen jännittävää. Kiertelin kaduilla, join kahvia, kävin syömässä ja jotain pientä törsäämistäkin harrastin. Jossain puoli ysin maissa raahauduin kuitenkin jo hostellille laittamaan kimpsuja ja kampsuja kuntoon, sillä seuraavana aamuna tulisi check-outin olla suoritettuna kymmeneen mennessä.
25. syyskuuta 2015
Viimeisen päivän aamuna olin ripeästi liikkeellä. Koska lento lähtisi vasta illalla, oli meiksillä vielä reilusti aikaa seikkailla ja mitä nopeammin pakolliset hommat olisivat handussa, sitä enemmän ehtisin puuhia. Niinpä viskasin vaatteet niskaan, tarkistin vielä muutaman kerran että kaikki oli mukana ja kiikutin sitten huoneen avaimen respaan ja pyysin, että saisin jättää matkalaukkuni säilöön siksi aikaa kun älöilen vielä aikani kaupungilla.
 |
| Vanha juutalainen hautausmaa |
Turistejahan ei Prahassa pääse karkuun missään, mutta oli ilo huomata miten paljon vähemmän vilskettä tuolla oli verrattuna Prahan linnaan. Ja vaikka mesta oli arkkitehtuuriltaan huomattavasti vaatimattomampi, niin rakastuin ihan mielettömästi Vyšehradin puistoiseen ympäristöön ja huikeisiin näkymiin, jotka muurilta avautuivat Vltavalle ja kaupunkiin. Itse kirkkoa en sisältä voi oikein arvioida, koska sinne ei ollut menemistä koska paikalla vietettiin paraikaa jonkun häitä jolloin kirkko oli suljettu ulkopuolisilta.
Vyšehradissa olisi ajan kanssa saanut kulumaan varmasti ties miten monta tuntia, ihan vain kiertelemällä alueen jokaisen nurkan ja päivää paistattelemalla. Mullekin sattui kohdalle todella lämmin perjantainen iltapäivä ja sellaisena päivänä Vyšehradiin olisi mainiosti kelvannut tulla vaikka vain istumaan ja syömään eväitä. Monella muulla ei tosiaankaan tuntunut olevan kiire minnekään ja koska turisteja oli siedettävissä määrin, ei tunnelma mennyt liian hektiseksi. Vyšehradistakin löytyi kuitenkin pari ruokaa ja juomaa tarjoavaa kuppilaa, joten vaikka omat herkut matkasta jäisivätkin niin asia olisi korjattavissa. Suosittelen Vyšehradissa vierailua lämmöllä jokaiselle Prahan matkaajalle, joka nauttii historiasta, kauniista puistoista ja huikeista maisemista. Sanoinko jo, että muurilta oli tosiaan upeat näköalat! Ehkä koko reissun parhaat, vaikka matkan korkeimmalla paikalla ei oltukaan.
Vyšehradista jatkoin takaisin keskustaa kohti. Mutta koska jalat hoilasivat taas kerran hoosiannaa, oli suorastaan välttämättä suorittaa pieni hengähdystauko oluen äärellä. Penkki pyllyn alle paikalta, johon aurinko paistoi kivasti, kolpakko kouraan ja ah, kyllä kelpasi.
Kiertelin jokusen tunnin vielä ostoskaduilla ja teinkin siinä pari viime hetken törsäystä. Korjasin esimerkiksi talteen sen How to Train Your Dragon 2 -soundtrackin, jota olin koko reissun himoinnut ja muistellut. Aika pitkään kävin mielessäni juupas eipäs vääntöä, mutta pakkohan se oli käydä hakemassa kun tiesin, että muuten jäisi harmittamaan.
Noin tuntia ennen kuin airport shuttleni tulisi hakemaan, kipitin takaisin hostellille, noudin kamani säilytyskomerosta ja aloin järjestämään kimpsujani ja kampsujani sellaiseen kuntoon, että ne olisi hyvä kurjettaa takaisin Suomeen eli pääasiassa varmistin, että saisin HTTYD2 -vinyylini ehjänä perille eikä kotona tarvitsisi todeta omistavansa uuden palapelin.
Kun pakolliset asiat oli hoidettu ja aikaa oli vielä reilusti, päätin tilata lasin viiniä hostellin aulabaarista. Mä ihan odotin sellaista sievää viinilasillista jonka pohjalla keinahtelisi reilu desi juomista, mutta sieltä iskettiinkin eteen reilu juomalasillinen vinkkua. Oh well, ainakin hermo lepäsi. Lentokentälle lähtö kun kuumottelee meiksiä joka kerta, en tiedä miksi. Kai mä vaan olen yksinkertaisesti parantumaton stressipylly.
Kun olin kivasti pehmentänyt aivoni viinin voimalla menin pihalle tähyilemään, olisko kyyti jo jossian huudiloilla. En kauan ehtinyt ihmetellä kun hostellin eteen pysäköidystä autosta hyppäsi esiin dude joka kyseli odotinko kyytiä lentokentälle ja mikäs nimeni oli. Kun oli selvää, että kyseessä oli meikäläisen pirssi heitettiin kamat takakonttiin, meiksi takapenkille ja lähdettiin matkaan. Kävi niin hauskasti, että kukaan muu ei ollut varannut kuljetusta samalle ajankohdalle joten meiksi oli herroiksi nauttiessaan yksityiskuljetuksesta. Matka meni kivasti vaikka vähän ruuhkassa jouduttiinkin seisomaan ja mua nauratti, miten suveneeristi kuskidude viestitteli kännykällään jonkun kaiffarinsa kanssa takapenkillä möllöttävästä suomalaisturistista ja liikenteestä huolimatta.
Lentokentälle saavuttiin jopa mun aikataululla etuajassa ja kun check-in tiskikin avattiin vähän myöhässä, niin meiksi ehti hyvän aikaa kököttää tyhjänpanttina lentokentän aulassa. Tiskin auettua jono kuitenkin eteni sutjakkaasti ja turvatarkastuksestakin pääsin läpi ilman mitään kommervenkkejä, jonka jälkeen saatoinkin vain sitten tsuippailla lentokentällä ja tappaa aikaa.
Lento meni ihan normi meiningillä, jokusen minuutin matkaa kirittiin ilmassa ja lopulta Helsinki-Vantaalle saavuttiin 'vain' tunnin alkuperäistä aikataulua jäljessä. Kamatkin löysivät perille, mutta edellinen bussi ehti lähteä pari minuuttia ennen kuin nappasin laukkuni hihnalta joten taas möllötettiin. Pienet kuitenkin sille, että ehdin maksaa matkani just ja just ennen kuin yötaksa tuli voimaan, joten hei, pienet sille!
Viikko sitten mulla oli mielessä jokin hyvä loppukaneetti, mutta koska olen ollut vuoroin kiireinen ja vuoroin lahna, niin en ole saanut tätä merkintää aikaisemmin kyhättyä ja se kaneetti ehti kadota jonnekin... Erinomainen reissu kuitenkin oli ja ylitti odotukset kaikin puolin! Praha ei etukäteen kaupunkina kauheasti kelloja soitellut paitsi siinä mielessä, että tiesin kansojen vaeltavan sinne halpojen olusten perässä ja vähän pelkäsin, että koko aika menisi humalaisia kanssaturisteja väistellessä. Juu, kyllähän meiksillekin hyvä olut kelpaa, mutta mikään 'koivet veteliksi' tasoinen rälläys ei kuitenkaan innosta, varsinkaan sivustaseuraajana. Prahalla oli kuitenkin paljon annettavaa enkä voi kuin todeta valinneeni hyvän kohteen ensimmäiselle täysin itsenäiselle reissulleni! Pärjäsin myös hienosti enkä tunaroinut mitään vakavaa eikä tylsiä hetkiä ehtinyt syntyä.
Ja koska olen itsekuriton pikku rääpäle, niin taas on matkaliput takataskussa. Tällä kertaa ollaan lähdössä kaverin kanssa Lontooseen, ajankohta on 10 - 17. marraskuuta kuten tuolla jossain blogin sivussakin lukee. Lontoossa olen kerran käynyt yli viisi vuotta sitten. Silloin reissussa oltiin vanhempien kanssa eikä kyseessä ollut pidennettyä viikonloppua kummoisempi reissu, eikä tuollaisessa ajassa Lontoota kamalasti ehdi näkemään joten tekemistä jäi edelliseltä reissulta runsahasti. Lontoo on yksi niitä kohteita, joihin ehdottomasti olen halunnut päästä uudelleen ja mieluiten kaveriporukassa, joten innostus varmasti pärähtää pilviin kunhan ajatuksen ensin kunnolla ehdin sisäistää.
Kommentit
Lähetä kommentti